Hyvinkäällä korkein rokotuskattavuus

Ensimmäisen koronavirusrokotteen on saanut 149 087 keusoten kuntien asukasta eli 72,9 prosenttia asukkaista. Tehosterokotteen on saanut 127 699 ihmistä.

Keusoten alueen kunnista korkein rokotuskattavuus on Hyvinkäällä, missä ensimmäisen rokotuksen saaneiden osuus on 77,5 prosenttia. Järvenpäässä osuus on 73,7 ja Tuusulassa 73,6 prosenttia. Mäntsälän luku on 71,5 ja Nurmijärven 71,3 prosenttia. Perää pitää Pornainen 69,8 prosentilla. Luvut on päivitetty lauantaina.

Ikäryhmittäin korkeimmat rokotuskattavuudet ovat vanhimmilla ikäryhmillä. Yli 70-vuotiailla ensimmäisen rokotteen saaneiden osuus ylittää 95 prosenttia. Alhaisimmat rokotekattavuudet ovat 20–25-vuotiailla ja 25–29-vuotiailla. 20–24-vuotiaista 71,3 prosenttia on saanut ensimmäisen annoksen ja 48,3 prosenttia toisen annoksen. 25–29-vuotiaista ensimmäisen annoksen saaneita on 68,9 ja toisen annoksen saaneita 50,8 prosenttia.

Nuorin rokotusten piirissä oleva ikäryhmä on 12–15-vuotiaat. Heistä Keusoten alueella on saanut ensimmäisen rokotuksen 67,2 prosenttia, mutta vasta 16,1 prosenttia on ehtinyt saada toisen annoksen.

Keusoten alueella on koronapandemian aikana todettu yhteensä 5113 tartuntaa. Kahden viime viikon aikana taudin ilmaantuvuus alueella on ollut 97,7 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut