Senioritiistai Keravalla: Elina Jokipaltio johdattelee pyhän tanssin saloihin

Elina Jokipaltio on ohjannut pyhää tanssia vuodesta 2013 lähtien. Keravan seurakunta

Senioritiistaihin 26.10. Keravan seurakuntakeskukseen vieraaksi saapuu pappi ja pyhän tanssin ohjaaja Elina Jokipaltio. Hänen aiheenaan on "Pyhä tanssi – rukousta liikkeessä".

Elina Jokipaltio kertoo, että pyhä tanssi on tapa hiljentyä yhdessä toisten kanssa.

– Sanojen sijaan rukous on käsien liikettä, askelia ja pysähtymistä. Pyhässä tanssissa on mahdollisuus kokea yhteyttä ja ryhmään kuulumista ilman, että kertoo toisille mitään omista asioitaan. Meditatiivinen pyhä tanssi on monelle osallistujalle hengellisesti virkistävä ja sielunhoidollinen kokemus.

Elina Jokipaltio on ohjannut pyhää tanssia vuodesta 2013 lähtien. Hän on muun muassa kehittänyt tuoliversioita pyhistä tansseissa muistisairaita varten ja ohjannut pyhää tanssia kirkon alan opiskelijoille sekä eri ammattiryhmille.

Hänen nykyisessä työssään kehitysvammaisten pappina pyhä tanssi on osa hartauselämää.

Senioritiistaissa on myynnissä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Liisa Alanteen kuviin pohjautuvia luontoaiheisia tauluja (10 euroa) sekä pelkkiä luontokuvia (3 kpl viidellä eurolla).

Vuoden viimeinen Senioritiistai järjestetään 30. marraskuuta.

Senioritiistai on Keravan seurakuntakeskuksessa (Papintie 6 E) järjestettävä luentotilaisuus, joka on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille ikään katsomatta. Ennen ohjelmaosuuden alkua voi tulla seurakuntasaliin lounaalle (hinta 7 euroa) klo 12 alkaen tai vain kahville, jonka seurakunta tarjoaa. Tilaisuus alkaa klo 13 Keravan Musiikkiopiston esityksellä. Ohjelmaosuuden lisäksi hiljennytään lyhyeen hartauteen. Tilaisuus päättyy klo 15 mennessä.

Senioritiistain aiheena on arkeologia Israelissa – Aiheesta kertoo teologian tohtori Eero Junkkaala

Sudoku, sienestys, silakka ja seura ovat seniorin neljä ässää

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut