Runsas maidon juominen voi altistaa lapsen diabetekselle – Äidinmaidonkorvikekaan ei saa puhtaita papereita tuoreessa tutkimuksessa

Suomessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että runsaasti maitoa juovilla lapsilla on muita suurempi todennäköisyys saada tyypin 1 diabeteksen esiaste, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Tyypin 1 diabetes on lapsilla Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Sen ilmaantuvuus on lisääntynyt moninkertaisesti 1950-luvulta lähtien.

Helsingin yliopiston elintarviketieteiden maisteri Katariina Koivusaari havaitsi väitöstutkimuksessaan, että runsas maidon kulutus oli yhteydessä suurentuneeseen tyypin 1 diabeteksen kehittymisen riskiin lapsilla, joilla oli perinnöllinen alttius tautiin.

– Maito on koostumukseltaan hyvin monimutkainen aine. Tähänastisten tutkimusten perusteella ei voida sanoa, mitkä tekijät maidossa mahdollisesti liittyvät sairauksien riskiin, sanoo tiedotteessa Koivusaari.

Aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu, että runsas maidon käyttö varhaislapsuudessa saattaa altistaa tyypin 1 diabetekselle.

Koivusaari tutki myös maitovalmisteiden yhteyttä lasten astman kehittymiseen. Tuolloin ilmeni, että voimakkaasti lämpökäsiteltyjen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä suurentuneeseen astman riskiin. Äidinmaidonkorvikkeet kuuluvat voimakkaasti lämpökäsiteltyihin tuotteisiin.

Vastaavaa yhteyttä ei havaittu miedommin lämpökäsitellyillä, pastöroiduilla maitotuotteilla.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että maidon prosessointi saattaa muuttaa maidon immunologisia ominaisuuksia.

Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että prosessoimattoman raakamaidon kulutus saattaa suojata lasta astmalta. Raakamaitoa ei kuitenkaan voida suositella lapsille, koska se saattaa sisältää terveydelle vaarallisia bakteereita.

Väitöstutkimus on ensimmäinen tutkimus, jossa on havaittu, että runsas voimakkaasti lämpökäsiteltyjen maitovalmisteiden, kulutus saattaa liittyä lasten suurentuneeseen riskiin sairastua astmaan.

Koivusaaren mukaan tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan ymmärtää, altistaako maitovalmisteiden käyttö todella tyypin 1 diabetekselle ja äidinmaidonkorvikkeiden käyttö astmalle. Havaittuja yhteyksiä voi selittää myös jokin muu vielä tunnistamaton tekijä.

– Jatkotutkimuksissa olisi myös tärkeää selvittää, mikä maidossa saattaa olla sairauksien riskiin liittyvä tekijä, jotta se olisi mahdollista huomioida prosessoinnissa. Yksittäiset tutkimustulokset eivät muuta ravitsemussuosituksia, jotka pohjautuvat laajaan tutkimusnäyttöön, Koivusaari vielä toteaa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut