Uusi palveluseteli ikäihmisille – vaihtoehto Keusoten omalle palvelutuotannolle

Keusote ottaa käyttöön uuden palvelusetelin pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa ensi maanantaina 29. marraskuuta. Seteli on vaihtoehto Keusoten omalle palvelutuotannolle.

Palveluseteli voidaan myöntää asiakkaalle, kun kaikki kotona asumista tukevat palvelut ja tavallinen palveluasuminen on todettu riittämättömiksi.

Palvelusetelin tulosidonnainen maksimiarvo on tänä vuonna 120 euroa vuorokaudelta. Setelillä asiakas voi valita Keusoten alueelta tai muista kunnista haluamansa yksityisen palvelutalon. Palveluntuottajan tulee olla hyväksytty Keusoten palvelusetelituottajaksi.

Palveluseteliä voi käyttää palvelumaksuun hoito- ja hoivapalveluissa sekä tukipalveluissa. Se kelpaa myös ateriamaksuun.

Asiakkaan itse kustannettaviksi jäävät vuokra, lääkkeet sekä muut kulut. Muita kuluja ovat esimerkiksi vähäiset terveydenhuoltomenot, hygieniamenot sekä parturin, kampaajan ja jalkahoidon maksut.

Niin ikään muiksi kuluiksi katsotaan matkakustannukset, saattajan maksun, sanomalehden tilausmaksut, puhelimen ja laajakaistan käyttömenot, vaatemenot sekä harrastustoiminnan menot.

Mahdollisuutta palveluseteliin voi tiedustella Keusoten ikäihmisten neuvonnasta ja ohjauksesta numerosta 019 226 0403 ma-to klo 8-15, pe ja arkipyhien aattoina klo 8-13. Sähköposti: neuvonta.ikaihmiset@keusote.fi. Lisätietoja palvelusetelistä täältä .

Otsikosta poistettu sana käyttöön 24.11. klo 20.21.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut