Tuusulassa aamuyöllä tuhoisa hallipalo – ohikulkija havaitsi liekit ja teki hälytyksen

Rakennuksen purkaminen maantasalle jatkui perjantaiaamuna. Anton Soinne

Auli Henriksson

Suuri teollisuushalli on tuhoutunut tulipalossa Tuusulan Huikontiellä aamuyöllä. Hälytys Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle tuli hieman aamukolmen jälkeen. Hälytyksen teki ohikulkija, joka oli havainnut hallissa liekkejä ja teki hälytyksen. Tarkka sijainti oli ensin hakusessa, mutta ilmoittaja oli ajanut katsomaan tarkan osoitteen.

– Rakennuksen katto oli jo tulessa, kun tulimme paikalle. Saimme rajattua palon niin, että naapurirakennukset saatiin suojeltua, kertoo päivystävä palomestari Jouni Savolainen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Noin 500 neliömetrin suuruisen teollisuushallin paloa sammuttamassa oli kaikkiaan 11 yksikköä Tuusulasta, Järvenpäästä ja Hyvinkäältä, kolmen sammutusauton lisäksi paikalla oli myös muutama nostolava-auto.

Hallin toisessa päässä oli varastoituna muun muassa neljä autoa, kolme moottoripyörää ja moottorikelkka.

Perjantaiaamuna paikalle saatiin kaivinkone, joka purkaa rakennuksen jotta saadaan sammutettua kaikki mahdolliset kytevät kekäleet.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Naapurirakennukset saatiin suojeltua.

Jouni Savolainen, päivystävä palomestari

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut