Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Tekopyhää pelleilyä

Iso joukko päättäjiä päätti kokoontua päättämään ilmaston suojelemisesta. Olen yrittänyt ottaa selvää, tekivätkö hyviä päätöksiä vaiko huonoja, mutta asiantuntemukseni ei oikein riitä lopullisen totuuden sanomiseen siitä asiasta. Sen verran ovat monimutkaisia nuo ympäristöasiat.

Kiihkeämmät arvioitsijat kyllä arvioivat nopeasti. Sen jälkeen ei olekaan kuulunut mitään.

Ennen kuin kokous oli kunnolla alkanutkaan, se oli jo tuomittu tekopyhäksi pelleilyksi, koska päättäjät tulivat paikalle lentokoneilla.

Meniköhän nyt mittakaava pieleen? Niin isoista asioista puhuivat, että heidän lentokoneittensa tupruttelut olivat niiden rinnalla kärpäsenkakan kokoinen asia. Ihan kaikkea ei voi hoitaa tiimsissä, tsuumissa ja mitä niitä tiktokkeja nyt onkaan.

Lentämistä vain kuuluu kauhistella. Ruotsalaiset ovat vieneet kauhistelun oikein taiteeksi, heillähän on tarkoitukseen oma sanakin: flygskam eli lentohäpeä. Sitä sanaa kun muistaa toistaa, voi ilmoittautua maailmanpelastajaksi ja kertoa "kieltäytyvänsä" lentomatkoista. Ja kauhistella maailman mahtavia, jotka eivät saapuneet kokoukseen Brittein saarille soutamalla.

Tänä kulkutautisena aikana matkustamisesta tuli paitsi ilmastosynti, myös koronasynti. Jotkut ovat ratkaisseet asian näin: matkustetaan niin kuin ennenkin, mutta ei kerrota siitä somessa niin kun ennen. Ja kauhistellaan presidenttien yksityiskoneita.

Kun omista matkoista pitää olla hissuksiin, koska lentohäpeä ja koska korona, niin kaverit pitää tehdä kateellisiksi jollakin muulla.

Onneksi aina voi ostaa jotain kivaa. Sitä kelpaa sitten laittaa postaus, kuvan kanssa.

Ja jos ei kukkaro kestä siihen kilpavarusteluun lähtemistä, aina voi kokata jotain hienoa ja ottaa siitä kuvan. Katsokaapas kuinka taitava kokki minä olen. Tätä kokeilin kerran itsekin.

Mikrossa lämmitetty grillimakkara ei kerännyt peukkuja. Olisikohan sen pitänyt olla soijanakki?

Onneksi maailma kuitenkin on oikeasti aika yksinkertainen. Somessa.

Jan Pippingsköld Kirjoittaja on Keski-Uusimaa Viikon toimittaja.