Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näköislehdessä tänään | Arkkipiispa Leo luki runokirjat kuunneltavaan muotoon – karjalan kielen vaalija haluaa runojensa olevan myös oppimateriaalia

Äänikirja: Suomen ortodoksisen kirkon johtaja arkkipiispa Leo on lukenut kaikki viime vuosikymmenellä kirjoittamaansa kymmenen runokirjaa äänikirjoiksi. Taustalla on niin sivistävä kuin syventäväkin syy.

Koko ikänsä suomen ja karjalan kieltä vaalineen arkkipiispan kirjoissa tekstit ovat kahdella kielellä: suomeksi ja karjalan kielellä.

– Ne ovat runouden lisäksi oppimateriaalia. Niistä voi ilman sanakirjaakin opetella kieliä suuntaan tai toiseen, hän kertoo.

Kulttuuri: J ukka-Pekka Valkeapään seuraavalta ohjaustyöltä Hetki lyö voidaan odottaa jotain epätavallista suomalaisen elokuvan tyylikentässä. Valkeapää kertoo tekevänsä henkilövetoista rikostarinaa, jossa ei vältytä tragikoomisilta aineksilta.

Matkailu: Speyerin tekniikan museossa on nähtävillä runsaasti erilaisia menopeleja. Esillä on muun muassa Euroopan suurin avaruusnäyttely. Korona-aikana vierailua varten on rekisteröidyttävä etukäteen.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Keski-Uusimaan tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Keski-Uusimaan verkkopalveluja kolmen kuukauden ajan hintaan 4 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!