Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ulla rakensi seimipolun jo viidennentoista kerran

Joulu: Seimiasetelma nousee pihalle, oli korona tai ei. Jos sää ei suosi, näppärä rakentaja löytää siihenkin ratkaisun.

– Ulla, sinuna minä järjestäisin sen joka vuosi.

Näin sanoi silloin kuusivuotias lapsenlapsi Ulla Saarniolle vuosia sitten. Saarnio oli kertonut, että jouluinen seimipolku jää rakentamatta, koska hänellä on jalka paketissa.

Seimi jäi silloin rakentamatta, koska liikkumiseen tarvittiin joulukavaljeerit eli kyynärsauvat. Jos ei olisi jäänyt, tänä vuonna olisi kutsuttu ystävät seimelle kuudennentoista kerran. Nyt seimellä oltiin tiistaina ”vasta” viidennentoista kerran.

– Idea tuli kirjasta Christmas for ever. Se kertoo amerikkalaisesta taiteilijattaresta, joka rakensi joka joulu pienen seimen takapihalleen, Ulla Saarnio kertoo. Ensimmäisen jouluseimen Saarnio rakensi vuonna 2006. Sitä ennen hän oli yrittänyt järjestää Tuomaan päiväksi ladun ja kutsua ystäviä hiihtämään, mutta sää ei oikein koskaan suosinut.

– Kerran sain sen tehtyä, mutta ei se saanut suurta suosiota.

Niinpä siis idea uusiksi, ja seimipolulle teemaksi ”Hyvä Tuomas joulun tuo.”

Jos ei tässä iässä osa tykätä ihmisistä, niin koska sitten?

Ulla Saarnio

– Ensimmäiselle seimipolulle vuonna 2006 rakensin enkelin sekä Joosefin, Marian ja

Jeesuksen.

Jos ei jouluna ois lunta? Sitä ei Ullan tarvitse kysellä, sillä seimipolkua ei ole kertaakaan sään takia jätetty rakentamatta.

– Siellä on oltu sateensuojien kanssakin. Jos on märkää ja nurmikko on pehmeä, levitän sanomalehtien päälle matot ja on oikein mattopolku.

Ulla Saarnio on itse ollut joskus seimen äärellä enkelin asussa, joskus paimenena ja lukenut ulkomuistista sopivan kappaleen jouluevankeliumia.

Seimipolulle saapuneet naapurit ja muut ystävät ovat päässeet myös laulamaan joululauluja, ja onpa tarjolla ollut pienet jouluherkuttelutkin.

– Tykkään vaatimattomasta joulunvietosta, joulupuuroa manteleineen laitan ja sellaista, mutta en halua mitään tavarajoulua.

Ullan lapsuudenkoti oli Pelastusarmeijan vieressä Helsingissä, ja hän arvelee jo siellä oppineensa joulun keskeisimmän sanoman. Sen hän puki myös kauniiksi runoksi koulutyttönä.

– Äiti oli sen säästänyt, ja siitä olen iloinen.

Tuon ensimmäisen runon jälkeen niitä on syntynyt lisää, Ullan kuvalliseksi runokirjaksi asti.

– Kirjoitan kun inspiraatio tulee. En koskaan istu pöydän ääreen, että nyt ryhdyn kirjoittamaan. inspiraatio tulee kun on tullakseen.

Ulla Saarnio järjestää vuoden mittaan muitakin kivoja juttuja kuin seimipolun. Hän ilahduttaa ihmisiä ystävänpäivänä pitämällä mehuasemaa ladun varressa.

– Se on isäni syntymäpäivä, ja juhlistan sitä näin, kun hän ei enää ole täällä.

Ullan päivänä kesällä hän tarjoaa juotavaa ja kakkua kuntoportaiden yläpäässä.

– Kakkua riittää kolmellekymmenelle ensimmäiselle.

– Kerran kun menin kuntoportaille taksilla tarvikkeiden kanssa, sanoin kuljettajalle, että kai autat minua portaissa. Hän sanoi perillä, että nyt lähtee kyllä skraga pois ja laittoi solmionsa peräkonttiin ja kantoi kansani tavarat. Onneksi oli nuori kuski, jolta kehtasin kysyä.

Kaikesta kuulee, että Ulla tykkää ihmisistä.

– Kyllä! Olen 78, ja jos ei tähän ikään ole oppinut tykkäämään, niin koska siten?

Seimipolku on auki loppiaisen aattoon asti kello 16–19 osoitteessa Päivikinkatu 12, Kerava.