Jatka lausetta | Tuusulalainen Elina Varjomäki haluaa voittaa kaikki tietokilpailuissa

Jatka lausetta -sarjassa vastannut Keski-Uudenmaan Teatterin johtaja lakaisee roskat maton alle ja haluaisi oppia kärsivällisyyttä.

En olisi ikinä uskonut… että korona jatkuu niin, että olemme yhä samassa tilanteessa, jossa olimme kaksi vuotta sitten.

Olen virkeimmilläni… aamulla. Varsinkin jos herään hyvin aikaisin, ja lapset nukkuvat vielä. Kuudelta aamulla saan paljon aikaiseksi, eikä koirakaan halua silloin vielä ulos.

Olen loistava… saamaan ihmiset innostumaan ja mukaan asioihin.

Suurin asia, jonka olen oppinut elämäni aikana, on… se, että elämä on kaunis. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen paremmin olen huomannut, että kaikista tärkeintä on nauru ja se, että osaa iloita. Niitä pitäisi tehdä aina, kun siihen on mahdollisuus. Senkin olen oppinut, että kateus, katkeruus ja itsepetos tekevät loppujen lopuksi vain onnettomaksi.

Haluaisin oppia… kärsivällisyyttä. Haluan usein, että kaikki tapahtuu heti. Joskus siitä on hyötyä, että haluaa tarttua toimeen heti, mutta joskus siitä on myöskin paljon haittaa itselle.

10 vuoden päästä olen… hauska. Myös tyttäreni mielestä.

Olen oikeasti tylsä ja tosi vaativa.

Kotini paras puoli on … yläkerta. Olen kerrostalolähiön kasvatti, ja lapsena aina toivoin kotia, jossa olisi portaat ja yläkerta. Yläkerrassa on myös maailman suloisin vessa. Olen itse suunnitellut sen ja ollut mukana sitä rakentamassa. Se on ihan minun näköiseni.

Jännitän… aina ensi iltoja ja esiintymistä, paradoksaalista kyllä.

Jos saisin yhden toiveen, toivoisin… lapsilleni onnellista ja tervettä elämää.

Tuusulassa rakastan… tätä sijaintia ja sitä, että luonto on lähellä. Tuusula on maaseutumainen kunta, mutta kuitenkin stadiin on tästä tosi lyhyt matka.

Tunnen vastustamatonta halua… päästä tanssimaan. Nyt korona-aikana tanssiminen on ollut hieman pannassa. Olen kotona pistänyt boogien soimaan ja tanssinut, mutta se ei ole sama asia. Haluaisin kovasti päästä keikoille tai baariin tanssimaan.

Inhoan luonteessani sitä, että… olen oikeasti tylsä ja tosi vaativa. Hirveä yhdistelmä sekä itselleni että läheiselle.

Hyvä ystävä on… sellainen, joka on valmis osallistumaan hullutteluideoihin. Sellainen, jonka seurassa aika kuluu niin nopeasti, että sitä ei huomaa.

Kun kukaan ei näe… siivoan paikat niin, että työnnän kaikki rojut kaappiin ja lakaisen roskat maton alle.

En voi sietää… epäreiluutta tai epärehellisyyttä enkä oman edun tavoittelijoita.

Minulla on pakkomielle… voittaa kaikki Trivial Pursuitissa. Olen ihan fanaattinen tietokilpailujen pelaaja, ja haluan aina voittaa.

Jokaisen kannattaisi joskus hakea… sellaisia hetkiä elämässä, joissa ei ole aina niin helppoa, sillä vaikeudet kasvattavat.

Lauseita jatkoi…

Elina Varjomäki, syntynyt vuonna 1983 Järvenpäässä.

Asuu Tuusulassa kahden lapsensa kanssa.

Aloitti Keski-Uudenmaan Teatterin johtajana heinäkuussa 2021.

Näyttelijä ja muusikko, valmistui vuonna 2015 Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta.

Työskentelee myös äänikirjojen lukijana.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut