Maltilla ja varovaisuudella liikkeelle - liukkaudesta aiheutuu nyt riskiä niin jalankulkijoille kuin autoilijoille

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittelee Twitterissä heikosta ajokelistä ja muistuttaa maltista ja varovaisuudesta liikenteessä.

– Lunta tupruttelee siihen malliin, että näkyvyys voi olla huono. Osa teistä on auraamatta ja lumen alla voi olla jäätä, toteaa pelastuslaitos maanantaiaamun twiitissään.

Ajoittaista lumisadetta on odotettavissa keskisellä Uudellamaalla aamupäivään asti, jonka jälkeen sää poutaantuu. Pakkasasteita on muutama, mutta kylmä pohjoistuuli saa sen tuntumaan useita asteita kylmemmältä.

Ilmatieteenlaitoksen liikennesäävaroitus on voimassa kello 12 asti. Liikenteen sujuvuus on varoituksen mukaan Uudellamaalla heikentynyt ja keskinopeus laskee. Onnettomuusriski on liikennesäävaroituksen mukaan kohonnut.

Myös jalankulkijoille on annettu jalankulkusäävaroitus, joka kestää koko maanantain. Jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on ohut lumipeite.

– Kevyen liikenteen väylät ovat laaja-alaisesti erittäin liukkaita ja liukastumisriski on huomattava, todetaan Ilmatieteenlaitoksen varoituksessa.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut