Toimittajalta | Metallicalle käy, ministeriölle ei

Kuka pääsee Metallican takahuoneeseen, mutta ei Helsinki-Vantaan lentoasemalle?

Koulutettu spesialisti, joka auttaa tunnistamaan koronatartunnan.

Musiikkilehdet ja muutkin julkaisut maailmalla kertovat, että jonkin verran tunnetun Metallica-nimisen bändin keikoilla (silloin kun niitä voidaan järjestää) henkilökunnan mahdollisia koronatartuntoja etsivät koronan haistajiksi koulutetut koirat. Homma toimii yksinkertaisella menetelmällä: nuuhkimalla ihmisten käyttämiä maskeja, joihin koronan saaneella kertyy tartunnan ilmaisevia hajumolekyylejä. Samaa on tehty Suomessa isoilla rakennustyömailla.

Lentoasemalla koronakoirat nuuhkivat pilottihankkeessa, jolla tutkittiin niiden kykyä erottaa tartunta ihopyyhkäisynäytteistä. Tarkkuus oli 90 prosenttia ja ylikin. Samanlaisia lukuja on kerrottu maailmalta muualtakin, sillä tutkimusta asiasta tehdään paljon.

Yliopiston ja toisen toimijan hankkeen lisäksi koronakoiria koulutti jo myös Tulli.

Pilottihanke loppui, kun tutkimusrahoitus loppui ja lentokentän testauskäytännöt muuttuivat. Tullissa koulutus meni jäihin, kun tartuntatautilakiin ei koiria kirjattukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö perusteli, ettei riittävää tieteellistä näyttöä vielä ollut.

Tieteellistä näyttöä hankitaan tutkimalla. Tutkiminen vaatii tutkijoita ja työkaluja, siis rahaa. Tässä tapauksessa aika vähän rahaa ainakin verrattuna koko koronahässäkän muihin kuluihin. Jos viime vuonna olisi löytynyt vähän palkkarahaa koirien ohjaajille ja dataa käsitteleville tutkimusammattilaisille, nyt meillä olisi sekä koronakoirat että todennäköisesti roppakaupalla tieteellistä tietoa aiheesta. Ainakin niin on käynyt monessa muussa maassa.

Muistaakseni vaikea oli löytää rahaa suomalaisen rokotteen tutkimukseenkin.

Istuuko yhteisten rahakirstujen päällä ihmisiä, joiden mielestä kaiken maailman dosenteille saa riittää, kun juhlapuheissa mainitaan?

Kirjoittaja on Keski-Uusimaa Viikon toimittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut