Jatka lausetta | Marja Kinnunen ahmii lakritsia ja vatvoo päätöksiään edestakaisin – ”Lähtisin heti avaruuteen”

En olisi ikinä uskonut… että tulen elämään pandemian aikana. Tämä epätietoisuus, jatkuvat rajoitukset ja tällainen aaltomaisuus on ollut raskasta kaikille.

Suurin asia, jonka olen oppinut elämäni aikana on… kärsivällisyys. Se on tärkeä ominaisuus varsinkin silloin, kun elämässä pitää tehdä isoja päätöksiä.

Noloa myöntää mutta… lähimuistini on surkea. Tämä liittyy todennäköisesti tarkkaavuuteen. Uskon, että minulla on ollut joku tarkkaavaisuuspulma lapsesta saakka. Pystyn keskittymään hyvin, mutta silloin en näe tai kuule mitään muuta.

Kotini paras puoli on… itse koti ja sen tunnelma. Koti on se minulle turvasatama. Se on yksityinen ja rauhallinen paikka, jossa nautin myös yksinolosta.

Voisin syödä pelkästään… tuoretta lakritsia. Sitä tulee ostettua turhan usein, ja koko pussi menee helposti kerralla.

Tuusulassa rakastan… verkkaisuutta ja maalaistunnelmaa. Ennen kuin muutin Vantaalle, asuin Tuusulassa melkein 20 vuotta, ja olen siellä yhä töissä.

Koen olevani vähän sellainen kulkuri-ihminen.

Miss Suomi -tittelin ansiosta… maailma avautui maalaistytölle. Olen Keski-Suomesta kotoisin. Elämä muuttui hetkessä hektiseksi. Oli kuvauksia, haastatteluita, muotinäytöksiä ja jatkuvaa matkustelua. Kaikkein hankalinta oli yhdessä hetkessä muuttua kaikkien tuntemaksi meidän missiksi. Se oli ajoittain aika rasittavaa.

Tunnen vastustamatonta halua… matkustella. Se on jonkinlainen pakokeino arjesta pois, joskaan aina se ei ole taloudellisesti mahdollista. Koen olevani vähän sellainen kulkuri-ihminen; minun on vain päästävä liikkeelle.

Inhoan luonteessani sitä, että… olen usein päättämätön. Päätöksiä miettiessä pyörrän niitä edestakaisin, ja se välillä harmittaa läheisiä. Kun sitten teen lopullisen päätöksen, pysyn siinä.

Kun kukaan ei näe… teen mindfulness-harjoituksia. Niillä on helppo saada pulssi laskemaan ja olo rauhoittumaan.

En voi sietää… hämähäkkejä. Olin Lontoossa vajaa kuukausi sitten menossa illalla nukkumaan. Raotin peittoa, ja sängyssä oli ihan järkyttävän kokoinen hämähäkki. Se pääsi pakoon, ja vaikka kävimme sängyn ja koko huoneen läpi, emme sitä enää löytäneet. En voinut sinä yönä nukkua siinä sängyssä, vaan menin alakertaan nukkumaan.

Ihailen… astronautteja. Mikä huima työ ja mitkä näkymät! Lähtisin heti avaruuteen, jos minulla olisi mahdollisuus, vaikka luultavasti voisin heti pahoin. Avaruus ja tähtitiede ovat aina kiinnostaneet todella paljon.

Jokaisen kannattaisi joskus hakea… tuoli ja istahtaa kirkkaan yötaivaan alle. Se on ihan käsittämätöntä, miten paljon taivaalla on elämää: planeettoja, satelliitteja, tähdenlentoja. Siinä on jotakin tosi mystistä.

Lauseita jatkoi

Marja Kinnunen

Valittiin Miss Suomeksi vuonna 1985.

Entinen tuusulalainen, asuu nyt Vantaalla.

Työskentelee Tuusulassa terveydenhoitajana.

Perheeseen kuuluu aviopuoliso ja kaksi aikuista tytärtä, joista toinen Bea Toivonen on Miss Suomi 2014.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut