Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ison äänisaaliin saanut Tuija Reinikainen (tupu): Päätettiin, että kyllä meitäkin tarvitaan käyttämään asukkaiden ääntä

Tuusulan puolesta -ryhmän ei pitänyt alun perin lähteä aluevaaliin mukaan ollenkaan.

Mieli kuitenkin muuttui.

– Pohdittiin, että vaikka ollaan paikallinen yhdistys, niin kyllä meitäkin tarvitaan käyttämään asukkaiden ääntä, sanoo apulaispormestari, sairaanhoitaja Tuija Reinikainen (tupu), jonka henkilökohtainen äänisaalis kipusi iltakymmenen aikaan jo lähes 600 ääneen.

Uudenmaan sitoutumattomien Keski-Uudenmaan yhteislistalla olleet olivat kampanjoineet laajalla rintamalla eri kunnissa ja tehneet yhteistyötä.

– Kampanjoimme Mäntsälässä, Pornaisissa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä...

Tuusula oli iltakymmenen aikaa saamassa 13 paikkaa. Uudenmaan sitoutumattomien listalla kolme tuusulalaista oli menossa läpi.