Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronasta huolimatta Keuken vuoden 2021 tilastoissa näkyy innostunut kehittäminen – Uusia yrityksiä perustettiin ennätykselliset 1 442

Kun toissa vuonna Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy:n (Keuke) tilastoissa näkyi koronapandemian tuoman hätäavun tarve, vuonna 2021 yritykset näyttävät laajasti innostuneen kehittämään toimintaansa. Koronarajoitukset vaikeuttivat edelleen viime vuonna monen yrityksen liiketoimintaa, mutta varsinaisesta kriisivuodesta ei voi enää puhua.

– Kehittämisinnostus yrityskentässä on ollut silmiinpistävää. Todella moni yritys on herännyt siihen, että yritystä pitää kehittää, jotta se kasvaa ja pitää kehittää uusia palveluja ja tuotteita sekä toimintatapoja, toteaa toimitusjohtaja Elina Pekkarinen Keuken tiedotteessa.

Kehittämisinnokkuus näkyy Keuken vuoden 2021 neuvontatoimenpiteiden tilastoissa liiketoiminnan arviointeina ja strategian sparrauksena. Niitä tarvitsi kolmannes Keuken asiakkaista. Myös erilaisten kehittämisselvitysten määrä kaksinkertaistui edellisestä vuodesta yli 2 500 kappaleeseen.

– Nämä luvut kertovat, että yrityksillä on ollut tarve tarkastella toimintaansa kokonaisuudessaan ja suunnata sitä ehkä uudelleen. Rahoitustarve ei ole ollut kuitenkaan niin suuri kuin edeltävänä vuotena, jolloin haettiin paljon koronatukia, Pekkarinen sanoo.

Keuke palveli vuonna 2021 yhteensä 2 252 asiakasta. Asiakasmäärissä palattiin viime vuonna normaaliin kehitykseen vuoden 2020 pandemialuvuista. Uusia asiakkaita oli 957 ja vanhoja asiakkaita 1 295. Suuri osa uusista asiakkaista oli uuden yrityksen perustajia.

Uusia yrityksiä perustettiinkin Keuken toimialueella vuonna 2021 ennätykselliset 1 442 kappaletta. Buumi näkyi vilkkautena myös Keuken uusyritysneuvonnassa.

Keuken neuvonnassa nousee esille yhä useammin yritysten tarve näkyä ja tarjota omia palveluita digitaalisissa kanavissa. Korona-aika on kiihdyttänyt muutosta ja muuttanut monien asiakkaiden käyttäytymistä.

– Digitalisaatio haastaa pk-yrityskenttää kehittymään ja samalla tarjoaa tietenkin huikeita mahdollisuuksia kasvattaa asiakaskuntaa ja markkina-aluetta. Olemme miettineet asiakkaiden kanssa digitaalisia prosesseja, jakelukanavia ja verkkomyyntiratkaisuja. Myös digitaalisesta markkinoinnista halutaan yhä enemmän tietoa, Elina Pekkarinen summaa.

Keukella on ollut kasvuhakuisille yrityksille suunnattu sparrauspalvelu, jossa vauhditetaan yrityksen innovaatioita. Palvelu on ollut menestys ja sen avulla on syntynyt kokonaan uudenlaisia tuoteperheitä ja avauksia uusille markkinoille.

– Myös kansainvälistymishankkeita on virinnyt ilahduttavasti suvantovaiheen jälkeen. Pääsääntöisesti nämä hankkeet ovat tuote- ja palveluvientiä sekä uusia digitaalisia ratkaisuja, joissa on selvästi kansainvälistymispotentiaalia.

Yritysten kehittämis- ja kasvuintoa lannistaa pula osaavista työntekijöistä. Elina Pekkarinen arvelee, että rekrytoinneissa onnistuminen määrittää kasvua jatkossa merkittävästi.