Pääkaupunkiseudun koronanyrkki suosittelee, että yleisötilaisuusrajoitukset purettaisiin ensi viikon maanantaista 14. helmikuuta alkaen, jos sairaalakuormituksen kehitys jatkuu suotuisana. Asiasta tekee päätökset Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi).
Avi päätti eilen lieventää sisätiloissa tapahtuvien kokoontumisten yleisörajoituksia. Nyt voimassa on rajoitus on voimassa 22. helmikuuta saakka. Sen mukaan yleisötilaisuudessa saa olla enintään 500 henkilöä. Jos tilaisuudessa on 51–500 henkilöä, voi sinne ottaa enintään puolet kyseisen tilan enimmäisosallistujamäärästä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa ja joukkoliikenteessä edellytettäisiin kasvomaskin käyttöä myös 14. helmikuuta jälkeen.
Laaja maskisuositus on pääkaupunkiseudulla voimassa toistaiseksi ja etätyösuositus on voimassa ainakin helmikuun ajan.
Koronanyrkin tiedotteessa todetaan, että pääkaupunkiseudulla omikronin aiheuttama tautiaallon tartuntahuippu on ohitettu. Sairaalakuormitus on silti korkealle tasolla ja virusta esiintyy väestössä yhä huomattavan paljon.
Ryhmä muistuttaa, että ihmisten vastuullisen käyttäytymisen merkitys korostuu entisestään rajoituksia purettaessa.