Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toukokuisena lauantaina perheenäiti laittoi pienen lapsensa vaunuihin, kulki rantaan ja hukutti tämän rantaveteen – Äidille vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta murhasta

Elettiin lauantaita 22. toukokuuta, kun hätäkeskus sai hieman kello 14 jälkeen hälytystehtävän. Vilkkaasti liikennöidyltä moottoritieltä oli löytynyt nainen, joka oli pudonnut sillalta ja loukkaantunut vakavasti.

Tämän jälkeen ohikulkija oli kiinnittänyt huomionsa läheisellä uimarannalla olleisiin lastenvaunuihin. Ne olivat tyhjät. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle, ja rantavedestä löytyi kuolleena yksivuotias lapsi.

Nopeasti havaittiin, että asiat liittyvät toisiinsa. Pudonnut nainen oli hukkuneena löydetyn lapsen äiti. Äiti vangittiin nopeasti epäiltynä oman, alle vuoden vanhan tyttärensä surmaamisesta.

Helmikuun toisena torstaina syyttäjä vaatii äidille elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Hänen mukaansa äiti oli vankalla tarkoituksellisuudella surmannut alle 1-vuotiaan lapsensa. Syyttäjän mukaan nainen oli toukokuun 2021 aikana hakenut tietoa internetistä muun muassa lääkkeistä. Kun naisen avomies ja toinen lapsi olivat lähteneet pois kotoa, nainen oli lähtenyt syyttäjän mukaan toteuttamaan suunnitelmaa.

Ensin nainen oli yrittänyt antaa lapselle yliannostuksen vahvoja Opamox-merkkisiä lääkkeitä soseeseen sekoitettuna. Tämä oli kuitenkin oksentanut ne pois, joten nainen oli laittanut lapsen vaunuihin ja lähtenyt läheiselle rannalle. Rannassa nainen oli syyttäjän mukaan ottanut lapsen pois vaunuista, laittanut tämän rantaveteen ja pitänyt tätä veden alla niin kauan kunnes tämä ei enää hengittänyt. Seitsemän kuukauden ikäinen tyttö löytyi kuolleena Tampereen Särkijärven rantavedestä.

Nainen oli jättänyt vaunut rantaan ja yrittänyt tappaa itsensä jo rannassa. Tämä ei ollut kuitenkaan onnistunut, joten hän oli kävellyt noin kilometrin matkan rampille, josta hän oli hypännyt alas vilkasliikenteiselle moottoritielle. Nainen sai vakavia vammoja.

Nainen myöntää lapsensurman, mutta kiistää murhan. Nainen seurasi oikeudenkäyntiä etäyhteydellä Niuvanniemen vankimielisairaalasta.