Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Järvenpää neuvoo yrittäjiä: Kesätöitä tarjoamalla löydetään tulevat osaajat ja estetään työvoimapulaa – työnantajille luvassa rahallista tukea työllistämiseen 400 euroa per nuori

Järvenpään kaupunki muistuttaa työnantajia kesätyöllistämisen hyvistä vaikutuksista.

– Kesätyöllistämisellä voi olla merkittävä vaikutus työvoimapulaan. Moni yritys pohtii parhaillaan mistä saadaan alalle uusia työntekijöitä. Työvoimapulaa kannattaa lähteä ratkomaan ennakoiden, esimerkiksi tarjoamalla nuorille kesätöitä, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

Palkkaamalla järvenpääläisen nuoren työnantaja voi saada kesätyöllistämistukea jopa 400 euroa per 14–19-vuotias nuori. Kolmannen sektorin kesätyöllistämistuki kattaa palkkauskustannukset sataprosenttisesti.

Yrityksillä ja kotitalouksilla on myös mahdollisuus palkata järvenpääläinen nuori helposti Pikaduuni-ostopalvelumme kautta, jolloin Pikaduuni hoitaa edullisesti työnantajan puolesta kaikki työnantajavelvollisuudet.

Pikaduunin kautta työllistämällä tuetaan myös nuorten hyvinvoinnin edistämistä, sillä Pikaduunin tuotot ohjautuvat hyväntekeväisyyteen.

Kesätyöllistäminen on tärkeä sijoitus kunnan elinvoiman ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja siksi kaupunki tukee työnantajia kesätyöllistämisessä.

Kesätyöllä voi olla vaikutusta nuoren ammatinvalintaan, siksi kannattaa palkata myös ammatinvalinnan edessä olevia yläkoululaisia.

Kesätyö antaa nuorelle arvokasta kokemusta työelämästä ja vähentää syrjäytymisen riskiä.

Työnantaja puolestaan saa nuorilta uusia näkökulmia muun muassa, mikä heitä innostaa työelämässä ja miten ja missä heille kannattaa viestiä.

14–19 -vuotiaat järvenpääläiset nuoret voivat hakea kesätöitä kaupungin toimipisteisiin 13.3. asti.

Työtehtäviä kaupungilla on tarjolla muun muassa päivähoidon, avustavien ohjaustehtävien, kulttuurin, sisällön tuottamisen sekä kiinteistö- ja viheralueiden hoidon saralla.

Kaupunki muistuttaa tiedotteessa, että nuorten kannattaa hakea aktiivisesti kesätyöpaikkoja monilta tahoilta, niin kaupungilta kuin muiltakin työnantajilta.

Kesätyö-verkkosivulta löytyy kesätyön hakemiseen liittyvää hyödyllistä tietoa.

Hakemuslomake kesätyöpaikkoihin löytyy Järvenpään verkkosivulta www.jarvenpaa.fi.