Kävimme täällä | Kakkutalo Gilanissa saa suun makeaksi kakkubuffetista – tällainen on suomalaisten kakkumaku

Kakkutalo Gilanissa Järvenpäässä on aamupäivästä vilkasta. Pöydissä istutaan lounastamassa tai kahvittelemassa, joku yksin, toinen kaksin tai koko perheen voimin. Pieni tyttö kantaa varovaisesti muhkean kokoista kakkupalaa. Hän asettaa kakun pöytään ja ihailee sitä hetken ennen kuin upottaa lusikkansa herkkupalaan.

Kakkutalolla on pitkä historia. Sen perustivat Kaj ja Marjatta Gilan vuonna 1984. Nyt pariskunta on eläkkeellä ja toimintaa jatkavat pojat Mika ja Joni Gilan. Alkuajoista on tultu pitkälle. Entinen pieni leipomo, jonka eteisestä sai ostaa tuotteita mukaan, on nyt laajentunut 600 neliön kokoiseksi tuotanto- ja ravintolatilaksi, jossa tarjolla on aamupalaa, lounasta ja erilaisia makeita ja suolaisia leipomuksia niin paikan päällä syötäväksi kuin mukaan otettavaksi. Kohta tilaa on 300 neliötä lisää.

Jo vuosikymmeniä kakkumaailman tuulahduksia läheltä seurannut Mika Gilan kertoo, että suomalaisilla on muista eurooppalaisista poikkeava kakkumaku. Suomalainen haluaa kakkunsa raikkaana, kuohkeana ja kosteana, mutta ei liian makeana.

– Se on suomalaisten dna:ssa enkä usko, että se tulee muuttumaan koskaan.

Marjat kakun täytteenä ovat suomalaisten mieleen, ja mansikkakermakakku pitää puolensa juhlassa kuin juhlassa.

– Sen rinnalle ostetaan kyllä esimerkiksi erilaisia juustokakkuja tai vaikkapa salted caramel- ja red velvet -kakkuja.

Se on suomalaisten dna:ssa.

Gilan sanoo, että suomalainen mansikka on maistuvuudessaan varsin kilpailukykyinen raaka-aine ja niiden tuotanto hyvin järjestetty.

– Monessa muussa Euroopan maassa mansikoita ja muita marjoja käytetään vain koristeena, sillä tarhoissa kasvatetut mansikat ovat kauniita, mutta mauttomia.

Suolaisista leivonnaisista voileipäkakut ovat tehneet paluun.

– Niitä haetaan jopa ihan tavalliseen perheiltaan tai pienempiin juhliin.

Kakkutalo Gilan vastaa suomalaisten perinteisiin makutottumuksiin, mutta kokeilee uusia tuotteita jatkuvasti.

Mika Gilan kertoo, että peräti 60–70 prosenttia jää kokeiluksi.

– Vaikka olemme monta kertaa olleet varmoja, että nyt olemme luoneet hittituotteen, hän naurahtaa.

Yksi listoille jäänyt ja asiakkaiden rakastama kokeilu on kakkutalon oma sacherkakku, josta on tullut myyntihitti. Perinteinen sacher muovattiin suomalaiseen makuun paremmin sopivaksi; pohjasta tehtiin kuohkea, suklaata käytetään hieman vähemmän ja kostukkeena toimii mesimarjamehu.

– Kuorrute on tummaa suklaatryffeliä, joka on hieman pehmoisemman makuista. Myös ulkomaalaiset, perinteiseen sacherkakkuun tottuneet pitävät meidän versiostamme erittäin paljon, Gilan sanoo.

Sarjassa esitellään keskiuusmaalaisia paikkoja ja käyntikohteita. Voit ehdottaa toimitukselle piipahtamisen arvoisia paikkoja sähköpostilla osoitteeseen: vu.toimitus@media.fi.

Kakkutalo Gilan

Vanha yhdystie 17, Järvenpää.

Avoinna arkisin 7–17, la 8–15, su suljettu.

Aamupala 6,90 e, tarjolla klo 7–10.

Lounas 9,30 e–11,30 e, tarjolla klo 10.30–14.

Molemmat sisältävä kakkubuffetin.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut