Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 1965 syntyneen sipoolaisnaisen 9 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen miesystävän taposta ja ampuma-aserikoksesta, kerrotaan MTV-uutisten verkkosivuilla.
Rikoskomisario Tero Tyynelä kertoi tammikuussa Sipoon Sanomille, että tapaus sattui 6. marraskuuta 2021. Hänen mukaansa tapahtumapaikka oli Söderkullan alue.
Nainen oli asunnolla ampunut miesystäväänsä suuhun ja yritti lavastaa teon itsemurhaksi. Tilanne oli teloituksenomainen ja oli uhrille pelottava.
MTV-uutisten mukaan käräjäoikeus ei pitänyt tapahtumien kulkua uskottavana. Lisäksi nainen on tuomittu vuonna 2008 vastaavanlaisesta teosta. Tuolloin hänen avopuolisonsa kuoli veitseniskuun. Tuolloinkin naisen selitykset vaihtelivat.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.
Juttua muokattu 30.3. klo 19.55: Korjattu otsikkoon tieto, että nainen tuomittiin taposta.