Maanantaina julkaistu kansalaisaloite vaatii väestönsuojeluverkoston kehittämistä. Aloitteessa esitetään, että Suomen kaupunkeihin perustetaan erillisiä väestönsuojia, joihin voi ottaa mukaan lemmikkinsä.
Eläinten suojelu poikkeusoloissa ja vaaratilanteissa -aloite on saanut 9 437 kannattajaa tiistaihin kello 16 mennessä.
Yksi aloitteen ensimmäisistä allekirjoittajista on Kati White. Hän on Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja ja eläinlääkäri.
White kertoo, että aloitteen asia on tullut ajankohtaiseksi Ukrainan kriisin myötä. Poikkeusoloihin ja vaaratilanteisiin tulee varautua hänen mukaansa myös eläimet huomioiden.
– Meillä on selkeä epäkohta, koska lemmikkiä ei voi varmuudella viedä väestönsuojaan. Eläimet ovat kuitenkin omistajilleen perheenjäseniä. On ristiriitainen tilanne, jos itse pitäisi lähteä suojaan, mutta lemmikkiään ei voisi ottaa mukaan, sanoo White sanoo.
Jos lemmikkiä ei voi ottaa mukaan, ei välttämättä hakeuduta suojaan. Eläinten omistajat ovat aloitteen mukaan eriarvoisessa asemassa muihin verrattuna.
– Tarvitaan erikseen paikka, johon pääsevät ihmiset lemmikkeineen. Tällöin esimerkiksi allergiset osaisivat olla pois sieltä.
Tällä hetkellä Whitellä ei ole lemmikkiä.
– Kun minulla oli koira, olisi ollut todella vaikea jättää koira kotiin ja itse lähteä väestönsuojaan.
Aloitteessa todetaan, että myös tuotantoeläinten kohtelu ja suojelu tulee ottaa poikkeusoloja ja vaaratilanteita koskevassa sääntelyssä huomioon.
White kokee, että kansalaisaloite on hyvä tapa tuoda ajankohtainen asia esille. Sitä kautta kansalaiset saavat tuoda esille oman kantansa asiaan.
– Uskon, että aloitteelle kertyy niin paljon allekirjoituksia, että se päätyy eduskunnan käsittelyyn.
Aloite tarvitsee siihen 50 000 kannatusilmoitusta.