Venäläiset ostavat Suomesta kiinteistöjä edelleen tasaiseen tahtiin. Asia selviää Iltalehden tekemästä selvityksestä.
Kuluneen vuoden aikana venäläiset ovat ostaneet Suomesta 83 kiinteistöä. Viime vuonna lukema ylsi hieman yli 200 kiinteistöön. Ostot ovat keskittyneet maantieteellisesti enimmäkseen Itä-Suomen alueelle.
Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Esa Ärölä sanoo, että Venäjän aloittaman sodan vaikutukset näkyvät kiinteistökaupoissa viiveellä.
Venäläiset ovat myös myyneet kiinteistöjään Suomessa. Viime vuonna niitä myytiin 188, ja tämän vuoden lukema on huhtikuun alussa 51.
– Myytyjä kiinteistöjä on ollut yllättävän paljon. Mielenkiintoista on, että usein kauppa on ollut venäläisten kesken. Myyntitilastot eivät ole viime vuosina muuttuneet, ja alkuvuoden perusteella sama tahti jatkuu, Ärölä sanoo.