Keusote tiedotti 14.4.2022, että väestön maskisuosituksesta on luovuttu Keusoten alueella. Jatkossa kasvomaskin käytössä painotetaan entistä enemmän yksilön omaa harkintaa.
Keusotessa seurataan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 14.4. antamaa linjausta yleisen maskisuosituksen poistumisesta. Tuusulan kunta taas seuraa Keusoten linjauksia kasvomaskien käytössä. Maskisuosituksen päivitykset otetaan käyttöön Tuusulan kunnan yksiköissä 20.4. lähtien.
Suosituksen päivityksestä huolimatta jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
Kasvomaski estää pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kun käytät kasvomaskia, suojaat muita tartunnalta. Kasvomaski suojaa myös kantajaansa. Riskiryhmään kuuluvan kannattaa harkita laadukkaan maskin käyttöä, vaikka hän olisi täysin rokotettu.
Lisäksi koko Suomessa on edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c, joka koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä.
Pykälä on voimassa 30.6. asti. Tämä tarkoittaa muun muassa mahdollisuutta asiakkaille ja osallistujille käsien pesuun ja toimintaohjeita riittävän etäisyyden pitämiseen.
Työpaikoilla ja työskentelytilanteissa, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen, suosituksista ja määräyksistä vastaa työnantaja ja ohjeet laatii Työterveyslaitos, ei THL.
Maskien käyttö jatkuu ennallaan Keusoten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiloissa ja työnantajien ohjeiden mukaan sote-työtehtävissä. Tuusulan kunnan yksiköissä työskenteleville tarjotaan edelleen maskeja omaehtoiseen käyttöön.
Keusote suosittaa, että koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen työntekijöille tarjotaan edelleen mahdollisuus käyttää laadukkaita maskeja. Keusote suosittaa, että näiden työntekijöiden maskien käytössä siirryttäisiin määräyksistä ja suosituksista kohti omaehtoista maskin käyttöä.
Tuusulan kunnan koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen työntekijöille tarjotaan edelleen mahdollisuus käyttää maskeja.
Koulujen oppilaille ja toisen asteen oppilaitosten opiskelijoille Keusote suosittaa siirtymistä kohti omaehtoista maskin käyttöä. Keusote suosittelee, että kouluissa ja oppilaitoksissa tarjotaan edelleen maksuttomia maskeja. Maskeja voi käyttää halutessaan.
Tuusulan kunnan kouluissa tarjotaan oppilaille ja toisen asteen opiskelijoille edelleen maksuttomia maskeja omaehtoiseen käyttöön.