Eläkeläinen Pentti Kurula oli auttamassa, kun huonekaluja kannettiin Järvenpään Auertien asuntoihin. Asunnoissa on kaikki valmista. Vain jääkaappi on vielä tyhjä, muta muuten asunnoista löytyy lähes kaikki tarvittava.
Järvenpäässä on näkynyt valtava auttamisen halu, kun tuli tarve saada huonekaluja Ukrainasta tuleville pakolaisille. Pakolaisten vastaanottamiseen valmistauduttiin Auertiellä maanantaina, kun Järvenpään lionsklubilaiset kantoivat ensimmäisiä huonekaluja tyhjillään oleviin asuntoihin.
– Nyt täytyy jo toppuutella lahjoittajia, sillä peruskalusteista ei ole pulaa. Mikroaaltouunit, vatkaimet, kahvinkeittimet ja vastaavat pienkoneet ovat sen sijaan tarpeellisia, kertoo keräysvastaava Hannu Tamminen.
Taloissa on pyykkitupa, jossa asukkaat voivat pestä pyykkejään.
Vennyjä edustanut Leena Palmasto kertoi olleensa sunnuntai-iltana sisustamassa asuntoja, joihin oli saatu muun muassa kokonaisia astiastoja.
– Laitoimme verhoja ikkunoihin, astiat kaappeihin ja tauluja seinille. Esimerkiksi keittiöissä kaikki on jo valmiina tiskirättejä ja astianpesuaineita myöten.
Lionsit muistuttavat, että lahjoituksiin voi tuoda vain ehjää, hyväkuntoista ja puhdasta tavaraa. Lionsit hoitavat tavaroiden kuljetuksia joka päivä, myös iltaisin. Useita jäseniä on jo ilmoittautunut tehtävään auton ja peräkärryn kanssa. Myös kantoavuksi tarvitaan vapaaehtoisia. Jos nurkissasi on lahjoitettavaa tavaraa, Hannu Tammisen tavoittaa numerosta 040 5847078.
Lions-järjestö on maailmanlaajuinen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton hyväntekeväisyysjärjestö, joka tuo apua sitä tarvitseville ihmisille. Lionstoiminta on palkatonta vapaaehtoistyötä.
Myös Keravan kaupunki valmistautuu pakolaisten tuloon huonekaluja vastaanottamalla. Yhteyshenkilöinä Keravalla ovat Kent Nyman 040 318 3526 ja Taisto Salmi 040 318 4877.