Poliisi valvoi cruising-tapahtumaa vappuaattona – mukana kaksi ajokortitonta kuskia

Vappu oli Itä-Uudenmaan poliisin hälytystoiminnan kannalta kiireinen, vaikka kolea sää selvästi rauhoittikin juhlintaa yleisillä paikoilla.

Viikonlopussa oli kuitenkin jo nähtävissä kesän aloitus poliisin tehtävien kannalta, poliisi kertoo viikkotiedotteessaan.

Itä-Uudenmaan poliisilla oli tasaisesti tehtäviä viikonlopun aikana. Yleisimmät tehtävät liittyivät päihteisiin ja häiriökäyttäytymiseen. Kotihälytysten määrä oli edelleen melko korkea, painottuen viikonloppuun ja öiseen aikaan.

Yksilön suojaan liittyviä tehtäviä, sekä erilaisia huoli-ilmoituksia, tulee poliisille viikoittain paljon. Erilaisia kolareihin liittyviä tehtäviä Itä-Uudenmaan poliisilla oli kuluneen viikon aikana 71, joista 18 oli peurakolareita.

Nuorten vapun vietto sen sijaan ei näyttäytynyt nuorten rikosten tutkinnassa kiireisenä tavanomaiseen viikonloppuun verrattuna.

– Rikostutkinnan näkökulmasta tarkasteltuna Itä-Uudellamaalla nuorten vappu on ollut rauhallinen. Viikonloppu on poikinut vain muutamia alle 18-vuotiaita koskevia rikosilmoituksia, eikä vakavia rikoksia ole viikonlopulta tullut tutkittavaksi toistaiseksi yhtään. Kaikkiaan voidaan todeta, että vappu on nuorten osalta ollut jopa tavallista viikonloppua hiljaisempi, toteaa komisario Sampsa Aukio tiedotteessa.

Liikennepoliisi valvoi vappuaattona cruising-tapahtumaa Vihdin, Riihimäen, Nurmijärven ja Tuusulan alueella. Tapahtuma oli poliisin näkökulmasta melko rauhallinen, vaikka tapahtumassa todettiinkin joitakin reiluja sallitun nopeuden ylityksiä ja kaksi kortitonta kuskia. Cruising -tapahtuman jälkeen osa joukosta järjesti kiihdytyskisat, joihin pääsy yritettiin estää poliisilta muun muassa pysäköidyillä autoilla.

Maanantaina aamuyöstä poliisi otti Järvenpäässä kiinni tekopaikalta elektroniikkaliikkeeseen murtautumassa olleet kaksi ulkomaalaista miestä. Miehet yrittivät murtautua liikkeeseen katon rakenteiden läpi.

Sipoossa poliisipartio löysi traktorimönkijän, joka oli ilmoitettu Vantaalta varastetuksi. Poliisi palautti mönkijän omistajalleen ja epäillyn varkauden tutkinta jatkuu.

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu käynnisti Itä-Uudenmaan poliisin kaksipyöräisten kauden.

Itä-Uudenmaan poliisin viime vuonna perustettu monialainen poliisitoimintaryhmä Rapido polkaisi käyntiin poliisilaitoksen tuoreet sähköpolkupyörät, joilla partioinnista kerättiin kokemuksia perjantain aikana. Poliisi valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä liikennettä pyörän satulasta käsin.

– Vuoro alkoi liikennepoliisimme antamalla mopovalvontakoulutuksella poliisiaseman autohallissa. Koulutuksen jälkeen partio siirtyi sähköpolkupyörillä lähiseutujen kaduille ja poluille valvomaan yleistä järjestystä ja liikennettä, kertoo ylikonstaapeli Vesa Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotteessa.

– Partio suoritti mm. hätäkeskuksen heille antaman tehtävän ja yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä oma-aloitteisia tehtäviä. Sähköpolkupyörät osoittautuivat monipuolisen valvonnan kannalta tehokkaaksi välineeksi ja niiden käyttö valvonnassa saanee jatkoa lähiaikoina, summaa Minkkinen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut