Keravan epidemiapäivystys päättyi –  infektio-oireisia pyydetään soittamaan ennen saapumistaan terveyskeskukseen

Keravan terveyskeskuksen epidemiapäivystys lopetettiin toukokuun alussa, mistä lähtien kaikki akuutisti infektio-oireiset on hoidettu samoissa tiloissa kuin muutkin akuuttipotilaat.

Kuten jo epidemiapäivystyksen aikana, niin myös nyt johtoajatus on se, että infektio-oireiset ottaisivat puhelimitse yhteyttä ennen saapumistaan terveyskeskukseen.

– Tällä tavalla voimme palvella potilaitamme järkevämmin, nopeammin ja tehokkaammin, kun voimme hoidon tarpeen arvion perusteella hallita potilasvirtoja tarkoituksenmukaisemmin, terveyskeskuksesta painotetaan.

Suuri osa infektio-oireisten asioista voidaan hoitaa etänä, nfektio-oireiset ottaisivat puhelimitse yhteyttä ennen saapumistaan terveyskeskukseen. mutta edelleen vastaanotot ovat toki tarpeen ja potilaita kutsutaan vastaanotolle kun hoidon tarpeen arviossa näin todetaan.

Keravalta ohjeistetaan soittamaan terveyskeskukseen, jos asiakas kärsii joistakin akuutin infektion oireista, kuten yskästä, nuhasta, oksentelusta, kuumeesta, päänsärystä ja kurkkukivusta.

Potilas voi soittaa numeroon 09-29493456, josta hän saa lisäohjeita.

Lieväoireisissa infektiotaudeissa omahoito on ensisijaista, jolloin on muun muassa juotava riittävästi nestettä ja levättävä.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut