Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Killanpuiston leikkipaikka uudistuu Keravalla – teemaksi tulossa sirkus

Killanpuiston leikkipaikka uudistuu Keravalla. Kaupunki aikoo parantaa puiston viihtyisyyttä sekä toimintoja uusimalla leikkipaikan kasvillisuutta ja leikkivälineitä.

Leikkipaikka uudistuu sirkusteemaiseksi.

Perusparannustyöt alkoivat toukokuun alussa ja työt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

Keravan kaupunki kertoo tiedotteessaan muun muassa, että leikkipaikan koilliskulman pienten lasten leikkialueella keinutaan jatkossa pellekasvoisessa jousikiikussa, lasketaan mäkeä punaisin tykein varustetussa taaperoliu´ussa ja keinutaan sirkusteemaisessa matalassa keinussa, jossa on vauvaistuimet.

Leikkialueen toisella puolella voi viettää aikaa ja syödä lounasta piknikpöytien äärellä.

Leikkipaikan suunnittelussa otettiin huomioon marras-joulukuussa järjestetyn asukaskyselyn vastaukset.