Kellokosken hyötykäytön historia ulottuu vielä ruukin alkuaikojakin kauemmaksi.
Välillä sitä näkee kuvia paikoista kuten Tsernobyl tai Houtouwan, jotka luonto on valloittanut ihmiselämän hävittyä. Kuvat Kellokosken ruukista reilun 120 vuoden väliltä herättävät samoja mielikuvia, vaikka ihmiselämä on kaikkea muuta kuin poistunut ruukilta.
Tämä saattaa johtua siitä, että mustavalkoinen kuva on otettu juuri valmistuneista rakennuksista vuonna 1900. Suuri tulipalo oli tuhonnut kaikki ruukin aikaisemmat puiset rakennukset pari vuotta aiemmin. Tämä selittää myös kasvillisuuden poissaolon kuvasta.
Kellokosken ruukin historia ulottuu alun perin 1700-luvun puoliväliin, jolloin lähistölle perustettiin kaksi rälssitilaa, joista muodostui Kellokosken kartano. Ennen ruukkia Kellokoskella olikin jo mylly, saha ja saviastiaverstas.
Laajamittainen teollisuus loppui ruukilla vasta 1980-luvulla.
Vuonna 1795 ruukille saatiin perustamislupa ja vuotta myöhemmin rakennustyöt alkoivat. Koski nimettiin kartanonomistaja Lars Olof Nystenin vaimon mukaan Marieforsin ruukiksi. Ruukki tuotti pääasiassa kankirautaa, josta muovailtiin kaikenlaisia esineitä, kuten kirveitä, lapioita, saranoita ja hevosenkenkiä.
Ruukin historia on täynnä erilaisia vaiheita ja omistajia. Hiljaisempina aikoina, kuten 1800-luvun alussa ja lopussa, ruukilla työskenteli vain muutamia seppiä. Puutetta oli milloin vedestä, milloin raaka-aineista ja milloin kysynnästä. Omistajat vaihtuivat, konkursseja ja tulipaloja koettiin. Parempiakin aikoja oli: ruukin työntekijöille rakennettiin esimerkiksi kirkko vuonna 1800.
1800-luvun lopussa Carlanderin veljekset John ja Carl Fredrik ostivat konkurssiin joutuneen ruukin suurin suunnitelmin. Veljeksillä oli aiempaa kokemusta ruukkitoiminnasta Kemiönsaarelta Björkbodan ruukista. Kulkuyhteydet Björkbodan ruukkiin olivat kuitenkin Kellokoskea huonommat, joten veljekset päätyivät siirtämään koko ruukin työntekijöineen Kellokoskelle.
Lähes koko asutus keskittyi ruukin ympärille, ja parhaimmillaan ruukin työntekijöitä perheineen oli lähes 400 henkeä. Ajan mukaisesti tehtaanpatruunat rakensivat heille kauppoja ja asuintaloja, ja tehtaalla toimi niin palokunta, soittokunta kuin kuorojakin.
Laajamittainen teollisuus loppui ruukilla vasta 1980-luvulla. Viimeisinä vuosina tehdas oli Fiskarsin omistuksessa, ja siellä tehtiin esimerkiksi ympäri maailmaa myytyjä, suolavettä kestäviä Kello-veneitä.
Nykypäivänä ruukissa toimii muun muassa museo, kirpputori ja pari ravintolaa. Lisätunnelmaa tuovat emaliset, tehtaan työntekijöille suunnatut kielto- ja ohjekyltit, jotka vievät lukijansa historiaan.
Juttusarjassa esitellään keskiuusmaalaisia paikkoja ennen ja nyt. Ehdota paikkaa tai kuvaa sähköpostitse: vu.toimitus@media.fi
