Koulujen kesälomien aikana Keravan kaupunki tarjoaa maksuttoman keitto- tai laatikkolounaan kaikille alle 16-vuotiaille keravalaisille lapsille ja nuorille. Lounasta tarjotaan Ahjon, Kalevan ja Savion koulujen pihassa sekä keskustassa kirjaston edessä arkisin klo 12–12.30. Puistoruokailut jatkuvat perjantaihin 29. heinäkuuta asti, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Useimmiten tarjolla on keittoruokia, ja kaksi kertaa viikossa tarjolla on kasvisruokaa. Kaikki ruuat ovat laktoosittomia ja pähkinättömiä, mutta muita erityisruokavalioita ei huomioida. Päivän lounaan ruokalistan voi tarkistaa kaupungin verkkosivuilta. Ruokalistakierto on kolme viikkoa.
Puistoruokailuun ei tarvitse ilmoittautua. Mukaan jokainen ruokailija tarvitsee oman lautasen ja lusikan sekä haluamansa juoman. Puistoruokailun järjestämisessä huomioidaan koronatilanteen mukaiset ohjeistukset hygieniasta. Puistoruokailuun osallistuvien tulee muistaa hyvä käsihygienia, turvavälien noudattaminen ruokajonossa sekä ruokailu pienissä ryhmissä. Ruokailijoita myös ohjataan ja neuvotaan ruuanjakopaikoilla.