Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Hyvä olut on hyvää”, tietävät Keravan olutseuran tapit – 30-vuotias seura on tarjonnut oluttietoa, retkiä ja tapahtumia

Missä tappi, siellä tuoppi – tai no, jos ei nyt ihan aromeja vaaliva snifteri, niin jalallinen olutlasi kuitenkin. Anne Juslin, Mikko Raunio ja Pekka Viitala nostavat vaahtokukitetut maljat 30-vuotiaalle Keravan olutseuralle. Juslin kulauttaisi oluen aina oluena, mutta Raunio ja Viitala pallottelevat kekkereihin fuusiojuomia.

– Skumppaa ja portteria, Raunio heittää.

– No siinä on vähän se, kun kuningatar Victorian hautajaisissa juotiin Guinnessiä ja samppanjaa, Viitala tuumaa.

Asia jää hautumaan. Hifistely ei tappien mukaan ole olutseuran juttu.

– Kyllä tämä on alusta asti ollut olutkulttuurista kiinnostumista, makujen laajentamista. ”Hyvä olut on hyvää”, oli motto jo alkuun. Et voi sanoa onko olut hyvää, ellet ole maistanut sitä.

Asian ytimessä ollaan kantakapakassa, joka on nyt Oluthuone Paasikivi.

– Laittavat meille aina kuukauden oluen hanaan. Jokaisella on nimikkolasi, jossa on nimi ja Pekan suunnittelema logo, Juslin valottaa.

Vaikka keskiössä on maistelu, on tutun porukan tapaaminen tullut pitkän tauon jälkeen entistä tärkeämmäksi. Paljon ovat antaneet myös lukuisat reissut ja tapahtumat, joista moni on koettu yhdessä radanvarren naapuriseurojen kanssa.

– Kun tuli tuo uusi metro, käytiin reitin pubeja Otaniemen, Lauttasaaren ja Kalasataman kautta Kaisaniemeen, Raunio kertoo.

Keravan olutseuran ensituopit kulautettiin keväällä 1992 ravintola Rock Kinossa. Seuran nimeksi piti tulla Sherwoodin iloiset veikot. Naisosasto vastusti.

– Harmittaa, se olisi ollut hyvä. Tai vaan Sherwoodin iloiset. Hakalan Aikkakin sanoi, että toi Keravan olutseura on kyllä aika tylsä nimi, Viitala huokaa.

Tylsää ei ole ollut. Keravalle saatiin maan ensimmäiset olutmessut, ja 15 kertaa järjestetty, leikkimielinen Litraviesti on jo legenda. Kisa käytiin viiden hengen joukkueissa. Kukin jäsen kävi kolmessa ravintolassa juomassa pullollisen olutta, siis yhteensä litran. Pullo piti ensin kaataa lasiin ja sitten juoda.

– Jos lasiin jäi, sai miinuspisteitä, Juslin tarkentaa.

Viimeisellä rastilla oli usein Koffin portteria, sitä kitkerintä.

– Se on aika paksua, siirappimaista. Jos teki konoset eli oksensi ravintolassa, koko joukkue hylättiin. Vuosien aikana tuli vain yksi hylkäys, Raunio täydentää.

– Hölskyihän se olut juostessa. Konoset ravintolan ulkopuolella eivät vaikuttaneet, Viitala lisää.

Joukkueet pukeutuivat yhtenäisesti, kravatti ja hattu olivat pakolliset. Paras teema palkittiin.

– Moni muistaa ampiaiset -miesjoukkueen. He riisuivat sukkahousunsa ja heittivät ne yleisölle, hän jatkaa.

Arpajaistuloja lukuun ottamatta tuotot lahjoitettiin joko nuorisotyöhön tai vanhuksille. Rahoilla hankittiin esimerkiksi kuntopyörä Viertolaan ja kännykkä erityisnuorisotyöntekijöille. Yhtäkkiä Viitalan ilme kirkastuu.

– Kesäoluista tuli mieleen, että vehnäoluthan tuommoiseksi juhlajuomaksi kävisi! Siinä on se samppanjamainen kuplinta, pieni hapokkuus ja kirpeys ja hyvä, vaalea vaahto.

– No sehän se voisi olla, ei mitään hemputin samppanjaa, Juslin myötää.

Olusen äärellä kirkastui tämäkin.

Keravan olutseura 30 vuotta, kutsuvierasjuhla Lapilan kartanossa 11.6.