Lassilan tilalla Tuusulassa avautuu Jaettu tila -installaatio, joka on rakennettu hyönteisten etua huomioiden

Circus Maximuksen lajienvälinen installaatio ja puutarha Jaetut tilat pohtii hyönteisten ja ihmisten välisiä suhteita ja rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuuksia.

Kokemuksellinen ja monitaiteinen teoskokonaisuus avautuu yleisölle 11.6. kello 14 Lassilan tilalla.

Installaation johtavana ajatuksena on ollut yhdistää tieteellistä tietoa taiteelliseen toteutukseen, ja se on toteutettu yhteistyössä Suomen Perhostutkijain Seuran ja luomuosuuskunta Oma Maan kanssa.

Kirsikkapuiden keskelle levittäytyvän installaation voi jokainen kokea omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan. Installaatio kasvaa ja kehittyy pitkin kesää ja on siten joka käyntikerralla hieman erilainen.

Työryhmän koollekutsuja Maija Linturi kertoo tiedotteessa, että länsimaisessa kulttuurissa suhde hyönteisiin on yhtäältä usein pelon ja inhon värittämää.

– Toisaalta viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota hyönteiskatoon ja sitä kautta esimerkiksi pölyttäjien välttämättömyyteen ruuantuotannon kannalta. Jaetuissa tiloissa haluamme kuitenkin ohittaa tällaiset ihmiskeskeiset suhtautumistavat “ötököihin”, ja kohdata ne itseisarvoisina olentoina, Linturi kertoo.

Installaatiossa on painotettu leikillistä ja ihailevaa suhtautumista hyönteisiin lajista riippumatta, ja pyritty rakentamaan teokset nimenomaan hyönteisten etu mielessä.

Teoksen työryhmään kuuluu Linturin lisäksi visuaalinen suunnittelija Šarūnė Pečiukonyte, suunnittelija ja esitystaiteilija Elina Sarno, äänisuunnittelija Aino Juutilainen ja videosuunnittelija Olli-Pekka Jauhiainen.

Jaetut tilat on toinen osa työryhmän hyönteisiä ja hyönteisten ja ihmisten suhteita tutkivaa teossarjaa.

Jaettujen tilojen avajaiset la 11.6. klo 14–17, Paijalantie 341. Ohjelmassa on muun muassa biologi ja tietokirjailija Riku Cajanderin esitelmä monimuotoisuuden vaalimisesta kotipuutarhassa, Olli-Pekka Jauhiaisen Lassilan tilalla kuvaaman lyhyen yönteiselokuvan Yhteiselon näytös sekä Ladapha Sophonkunkitin ja Aino Juutilaisen performanssit.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut