Jatka lausetta | Mansikkatilayrittäjä Johanna Matilainen inhoaa puutarhanhoitoa ja katselee tiktokista siivousvideoita: ”Minulla on pakkomielle tyylikkäisiin käsilaukkuihin”

En olisi ikinä uskonut… että Eurooppaan tulee tällainen sota ja maailma muuttuu näin paljon.

Olen loistava… organisoimisessa ja projekteissa. Parhaiten työskentelen yhdessä aviomieheni kanssa. Olemme tehokas, aikaansaava ja rohkea tiimi.

Mansikkapellolla ollessani… siunaan tulevaa satoa.

Suurin asia, jonka olen oppinut elämäni aikana on…se,  että voin turvata Jumalaan kaikissa elämäni käänteissä,  eikä minun tarvitse pelätä yhtään mitään.

Noloa myöntää mutta… en ole pätkän vertaa puutarhaihminen, vaikka olenkin mansikkatilalla yrittäjänä. Mieluummin hinkkaan sisällä vaikka vessan hanoja, kuin mietin pihaa. Ihailen kauniita puutarhoja, mutta en halua käyttää omaa aikaani siihen. Minä mieluummin tanssin.

Haluaisin oppia… puhumaan sujuvasti espanjaa. Siinä on vielä tekemistä, vaikka olen nyt opiskellut Tuusulan opistossa espanjaa kuusi vuotta.

Kotiini paras puoli on… se, että meillä on paljon tilaa. Kodissamme on tosi kiva järjestää illalliskutsuja, koska meillä on iso  ruokasali, iso keittiö ja iso olohuone.

Voisin syödä pelkästään… hyvin maustettuja kasvisruokia. En ole kasvissyöjä mutta syön mielelläni kasvispainotteisesti.

Jännitän… sitä, miten asiat järjestyvät syksyllä rakkaiden ukrainalaistemme kanssa. Meillä asuu tilalla tällä hetkellä yhdeksän ukrainalaista: seitsemän aikuista ja kaksi lasta.

Jos saisin yhden toiveen, toivoisin…rauhaa koko maailmaan. Tämä sota tulee niin lähelle.

Tuusulassa rakastan… Helsingin läheisyyttä ja sitä, että täällä on helppo hoitaa arjen asiat.

Tunnen vastustamatonta halua… lähteä tansseihin monta kertaa viikossa. Suomessa on aivan ainutlaatuinen lavatanssikulttuuri.

Inhoan luonteessani sitä, että… olen äkkipikainen ja välillä turhaudun liian nopeasti.

Minut saa liikuttumaan…sankarihaudat, Vivaldin musiikki, kauniit runot ja kuolinilmoitukset.

Kun kukaan ei näe… katselen siivous-tiktokeja peräperään. Ne ovat ihan parhaita. Olen saanut tiktokista valtavan määrän hyviä vinkkejä.

En voi sietää… itsekkäitä ja välinpitämättömiä ihmisiä, jotka esimerkiksi dumppaavat roskansa metsiin tai kierrätyspisteille.

Minulla on pakkomielle… tyylikkäisiin käsilaukkuihin. Käsilaukkuaddiktioni alkoi jo alle kouluikäisenä, ja iän myötä se on vain kiihtynyt.

Ihailen… meidän ukrainalaisia työntekijöitä. He ovat joka päivä positiivisella asenteella, tekevät tosi  ahkerasti töitä ja uskovat  tulevaisuuteen.

Jokaisen kannattaisi joskus hakea… tuoreet mansikat itsepoimien lähitilalta.

Lauseita jatkoi

Johanna Matilainen

Syntynyt vuonna 1976 Hämeenlinnassa.

Asuu Tuusulassa.

Majoitusliiketoimintayrittäjä sekä Marjatila Juhmon ja Myllykylän Mansikan henkilöstöjohtaja.

Harrastaa paritansseja, liikuntaa, kielten opiseklua, ruoanlaittoa, tiktokien katselua ja kryptoja.

Perheeseen kuuluu aviopuoliso Seppo, tyttäret Olivia (20) ja Mariel (18) sekä kaksi koiraa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut