Olutfestareita isännöivä Jokelan Tiilitehdas julkistaa oman oluensa – kolmipäiväisille festareille odotetaan satoja kävijöitä

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tiilitehdas Beer Fest pidetään tänä viikonloppuna Tuusulan Jokelassa. Musiikkipainotteisen tapahtuman tuottaa Jekku ry & Ravintola Tiilitehdas.

– Tiilitehdas Beer Fest yhdistää rokkifestarin ja oluttapahtuman parhaat puolet. Odotamme mielenkiinnolla, mitä viikonloppu tuo tullessaan, koska vastaavaa tapahtumaa ei alueellamme ole ennen järjestetty, kertoo Jekku ry:n varapuheenjohtaja ja Tiilitehtaan ravintolapäällikkö Jonas Jönsson.

Festarivieraat pääsevät maistelemaan eri panimoiden käsityöläisoluita ja tutustumaan tekijöihin. Mukana on muun muassa tuusulalainen Maku Brewing, joka on vuonna 2014 perustettu pienpanimo. Samalla voi aistia 30-luvun teollisuusromantiikkaa ja tutustua taidenäyttelyyn, jonka nimenä on Yhtä lailla täällä.

Mukana on karamellimaisuutta ja ripaus heinäkuun aurinkoa.

Näyttelyn taiteilijat ovat Turun Kuvataideakatemian opiskelijoita. Näyttelyn ideoijana on Jokelasta lähtöisin oleva kuvataideopiskelija Kristian Rieskaniemi.

Yllätyskin idearikkaalla ravintolapäälliköllä on hihassaan. Tapahtuman yhteydessä julkistetaan tehtaan oma olut, jonka maku on yhdistelmä erilaisia elämyksiä.

– Oluen nimi on Tiilitehdas Pale Ale. Mukana on karamellimaisuutta ja ripaus heinäkuun aurinkoa, kuvailee Jönsson uutuutta.

Tiilitehdas perustettiin 1800-luvun lopulla Jokelaan maaperän savipitoisuuden ja rautatien vuoksi. 1900-luvun alkuun mennessä tehdas oli Suomen nykyaikaisin ja tuotantokapasiteetti oli jopa kahdeksan miljoonaa tiiltä vuodessa. Se oli alueen suurin työllistäjä 1930-luvulle asti.

Perjantaina festareilla esiintyy helsinkiläinen Keidas ja lauantaina lavalle nousee tamperelainen Amuri. Jönsson on toiveikas kävijämäärien suhteen, vaikka heinäkuu on tapahtumarikasta aikaa kaikkialla Suomessa.

– Odotamme tapahtumaan satoja kävijöitä.

Tiilitehdas Beer Fest alkaa 14.7. kello 16.00 ja päättyy 16.7. Osoite: Nukarintie 5, Tuusula.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut