Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klassikko: Palomies pelasti kissan Keravalla

Palomies pelasti kiipeliin joutuneen kissan Keravalla sunnuntaina iltapäivällä, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.

– Nyt kissa ei ollut puussa vaan maan tasalla olevan parvekkeen alla jumissa, paloesimies Pasi Wiiala kertoo.

Kissa oli onnistunut pääsemään maan tasalla olevan parvekkeen alle Keravan Santaniitynkadulla, mutta se ei kuitenkaan osannut sieltä pois. Pelastuslaitoksen mukaan parvekkeen alla oli "miehen mentävä ryömintätila", mutta kulku sinne oli estetty.

Pelastuslaitos kaivoi maata pois parvekkeen luota kissan pelastamiseksi.

– Kaivoimme maahan miehen mentävän kolon ja palomies kantoi kissan pois, Wiiala kertoo.

Kissan omistaja hälytti pelastuslaitoksen paikalle sen jälkeen, kun hän oli yhdessä huoltomiehen kanssa yrittänyt saada kissaa ulos parvekkeen alta.

Pelastuslaitoksen käsityksen mukaan kissa oli ollut noin vuorokauden omilla teillään ja omistaja tiesi kissan piilopaikan.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että kissa oli pelastushetkellä hyvissä voimissa. Pelastajat veivät kissan turvallisesti kotiin.