Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taidekeskus Salmela on noussut Suomen suurimpien kuvataidefestivaalien joukkoon, mukana useita palkittuja taiteilijoita – myös konsertit vetäneet paljon väkeä

Mäntyharjulla Etelä-Savossa sijaitseva Salmela on runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa kasvanut Suomen viidenneksi suurimmaksi kuvataidefestivaalin pitopaikaksi.

Helsinkiläistaiteilijoista ovat nyt mukana Joel Sievers, Juliana Hyrri, Jan Neva ja Tero Laaksonen.

Tunnistettavalla ja muuntautumiskykyisellä ekspressionistisella tekniikalla maalaava Joel Sievers palaa Salmelaan kokoelmalla kubismiin viittaavia maalauksia. Ensi kertaa Salmelassa nähdään myös Sieversin serigrafiaa.

Juliana Hyrri työskentelee pääsääntöisesti maalauksen, tilataiteen ja nykysarjakuvan keinoin. Hänelle myönnettiin vuonna 2020 Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -tunnustuspalkinto ja hänen teoksiaan on Tampereen taidemuseon, Baswaren, Aalto-yliopiston sekä useiden yksityistahojen kokoelmissa.

Määrä on 1990-luvun alusta lähtien lähes 20-kertaistunut.

Jan Neva on virallisiin tilausmuotokuviin erikoistunut suomalainen taidemaalari. Neva on 20-vuotisella kansainvälisellä taiteilijanurallaan maalannut lukuisia suomalaisia vaikuttajia ja hänet on palkittu pohjoismaisessa Portrait Now -muotokuvakilpailussa Tanskassa.

Taidemaalari Tero Laaksonen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jo vuonna 1976. Laaksonen on palkittu Suomen Kulttuurirahaston kuvataidepalkinnolla ja Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnolla. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1986. Vuonna 2018 hän sai professorin arvonimen.

Muita eteläsuomalaisia taiteilijoita ovat tamperelaiset Kaisatuulia Tuomi, Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta sekä lahtelainen Anniina Vainionpää ja hyvinkääläinen Tiina Torkkeli.

Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala iloitsee siitä, että koronakausi on jäämässä taakse.

– Kävijöitä on tänä kesänä vieraillut Salmelassa taas samalla tavoin kuin normaali kesinä. Kävijämäärä nousee tänä vuonna jonnekin 40 000 hengen tienoille, Hoikkala arvioi.

– Määrä on 1990-luvun alusta lähtien lähes 20-kertaistunut.

Salmelassa järjestetään myös musiikkitapahtumia. Esimerkiksi Eppu Normaalin ja Jukka Kuoppamäen konsertit vetivät molemmat paikalle noin 1 300 kuulijaa. Ellinooran musisoi 29. heinäkuuta ja Maija Vilkkumaa 13. elokuuta.

Salmela on avoinna 14. elokuuta saakka.