Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikon kysymykset | Katja Ståhl: ”Kuvittelin, että en ole äitihahmo”

Katja Ståhl tuntee onnea metsässä ja koki nuorena romanssin, joka oli kuin suoraan kirjasta.

Mikä elämässä on parasta juuri nyt?

– Se, että olen ollut koko kesän enimmäkseen tekemättä mitään töitä. Keräsin rahaa, jotta se onnistuu. Olen hevostellut ja koiraillut. Myöhemminkään ei ole kiireitä tiedossa. Lopetin radiossa keväällä, joten pitää keksiä jotakin ehkä vuoden alusta. Elämäni biisi -ohjelman kuvaukset alkavat elokuun lopussa. Minulla on myös joitakin kirjoitustöitä ja juontokeikkoja.

Mikä on elämäsi biisi ja miksi?

– Niitä on aika monta, mutta yksi on Red Hot Chili Peppersin Under the Bridge. Minulla oli joskus nuorena sellainen mieletön kesäromanssi, joka oli ihan kuin jostain kirjasta. Muistan, miten olin ollut ravintolassa yön töissä, ja kun tulin aamuyöstä kotiin, poikaystävä oli äänittänyt vastaajan täyteen tätä biisiä. Hän tiesi, että se oli suosikkibiisini. Minusta se oli super romanttista.

Asteikolla 1–10, mikä on hevoshulluutesi aste ja miten se näkyy sinussa?

Aikamoinen kanaemo minusta löytyykin, ihan kaivamatta.

– 11. Minulla on vähän vajaa neljä hevosta. Kolme hevosta omistan kokoinaan ja yhden puoliksi. Yksi hevonen on kantavana, joten voi olla, että ensi kesänä tulee yksi hevonen lisää. Ostin myös suomenhevosravurista yhden kymmenesosan. Käyn tallilla joka päivä, ja puhun hevosista ihan kokoa ajan.

Mikä on rohkein asia, jonka olet koskaan tehnyt?

– Se, että olen synnyttänyt kaksi lasta. 28 vuotta elämästäni kuvittelin, että en ole mikään äitihahmo. Mutta olenhan minä! Ja aikamoinen kanaemo minusta löytyykin, ihan kaivamatta. Juuri ennen kuin tulin raskaaksi, olin levy-yhtiössä töissä, ja ne bändit olivat minun lapsiani.

Jos saisit tavata kenet tahansa historian henkilön, kenet tapaisit ja mitä hänelle sanoisit?

– Tapaisin David Bowien. Olen tavannut hänet kerran, mutta tapaaminen jäi vähän kesken. Sanoisin hänelle, että vitsi olet kova, lahjakas ja ideoita pursuava tähti. Ja komeakin olet. Hänelle tulisi varmaan vähän vaivautunut olo, mutta minä saisin sen pois omalta sydämeltäni.

Mikä hetki on ollut käänteentekevä elämässäsi?

– Ihan selkeästi nuo apinat eli omien lasten saaminen.

Milloin olet onnellisimmillasi?

– Olen kokenut tosi syvää onnea sellaisissa hetkissä, kun olen koiran ja hevosen kanssa metsässä. Kävelemme ihan rauhassa ja näen, kuinka tyytyväisiä molemmat ovat siinä tepsutellessa. Ympärillä on ihana luonto. Silloin ovat onnellisuuslukemat aika tapissaan.

Mikä on oppi, jonka haluat siirtää eteenpäin lapsellesi?

– Olen pienestä pitäen toitottanut heille, että ole reilu ja avulias, niin muutkin ovat sitä sinulle. Molemmilla lapsilla oli pienenä r-vika. Muistan, miten he vaikkapa kinasteltuaan kaverin kanssa r-kirjain soristen toteisivat, että ”äiti, se ei ollut ollenkaan rrrreilua”. Minä sitten sanoin, että voi, mutta ole sinä nyt kostoksi reilu.