Tuusulan Taiteiden yö keskittyykin tällä kertaa Kotorannanpuistoon – Rantatietä ei suljeta liikenteeltä

Tuusula muistuttaa Taiteiden yön kävijöitä, että Tuusulan taiteiden yö keskittyy tällä kertaa Etelä-Tuusulassa Kotorannanpuistoon Tuusulanjärven rannalle, ei Rantatielle.

Rantatietä ei suljeta liikenteeltä tapahtumailtana, vaan museot ja yritykset toimivat siellä normaalisti osan järjestäessä Taiteiden yöhön liittyvää ohjelmaa.

Tuusulan taiteiden yötä vietetään tämän viikon perjantaina.

Kotorannanpuiston tapahtuma-alueella on toimintaa iltakuudesta kymmeneen. Alueelle on vapaa pääsy.

Uusi päätapahtumapaikka sijaitsee nykyisen kunnantalon takana (Kotorannankuja 10).

Taiteiden yö levittäytyy ympäri kuntaa. Suurimmat keskittymät ovat Kotorannanpuiston lisäsi Kellokosken Ruukissa ja Jokelan Tiilitehtaalla.

Kotorannanpuiston ilta on ikärajaton tapahtuma, Tuusula kertoo tiedotteessaan.

Tapahtuma-alueella nähdään muun muassa TipTop Walkersin sirkus- ja tuliesityksiä sekä Värttinän Sari Kaasisen, Mari Kaasisen ja Karoliina Kantelisen muodostava lauluyhtye Set’Akat.

Lisäksi alueella esiintyvät jazzyhtye Signe, Bossa Nova -duo Aleksi Ranta ja Ida Häkli sekä paljon muuta.

Verstasalueella voi kokeilla itse tekemistä esimerkiksi kukkasormustyöpajassa.

Kunta muistuttaa, että Kotorannanpuistoon voi tuoda omat piknikeväät tai hankkia herkut myyntipisteistä.

Taiteiden yön ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä Tuusulan tapahtumakalenterissa. Käsiohjelman voi tulostaa verkosta: www.tuusula.fi/taiteidenyo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut