Krapin ensimmäiset Puutarhajuhlat saavat jatkoa ensi vuonna.
Järjestäjät kertoivat asiasta tiedotteella maanantaina illansuussa.
– Olemme todella iloisia, että ensimmäiset Krapin Puutarhajuhlat sujuivat niin ihanasti. Kiitos kuuluu hyväntuulisille vieraillemme, loistaville esiintyjille sekä yhteistyökumppaneille. Loimme yhdessä unohtumattomat juhlaillat. On kutkuttavaa lähteä suunnittelemaan ensi vuotta, sanoo Krapin pajan emäntä, tuottaja Anu Uhlenius tiedotteessa.
Krapin Paja, Krapi ja Warner Music Live järjestivät juhlat Krapin pihapiirissä Tuusulassa viime perjantaina ja lauantaina.
Ensi vuonna tapahtuma järjestetään perjantaista lauantaihin 18.–19. elokuuta.
Lipunmyynti käynnistyy 21. lokakuuta. Ensimmäiset artistit julkistetaan vielä tämän vuoden puolella.

Puutarhajuhlien lauantain ja kahden päivän liput myytiin loppuun jo etukäteen ja myös perjantaina puutarha täyttyi juhlakansasta.
Puutarhajuhlien lavalle nousivat mm. Erin, J. Karjalainen, Kaija Koo ja Ramses II.
Estradiohjelman lisäksi alueella oli monenlaista oheisohjelmaa sekä ruokaelämyksiä.
Järjestäjät kertovat tiedotteessaan, että puutarhajuhlat onnistuivat hyvin, jopa yli odotusten sekä järjestelyiden että kävijämäärän suhteen, joten päätös jatkosta oli helppo tehdä.