Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuusulan ikäihmiset saivat oman asumisneuvojan – tarjolla konkreettista apua yksityisille ja taloyhtiöille

Tuusulan kunta tehostaa ikäihmisille suunnattua asumisneuvontaa, kun kunnan palveluksessa on aloittanut uusi asumisneuvoja.

Elina Kolehmaisen työn tavoite on ennen kaikkea auttaa ikäihmisiä valmistautumaan jo ennakolta ikääntymisen mukanaan tuomiin muutostarpeisiin asumisessa.

– Perinteisesti asumisneuvonta on ollut reagointia jo ilmenneisiin asumisen haasteisiin ja ongelmiin. Nyt on tarkoituksena toimia ennaltaehkäisevästi, jotta ongelmiin ei jouduttaisi. Pyrimme saamaan seniori-ikään ehtineet kuntalaiset pohtimaan, miten asumistarpeet muuttuvat iän karttuessa.

– Näitä asioita on hyvä miettiä ajoissa yhdessä, jotta esimerkiksi asunnossa tarvittavat muutostyöt saadaan tehtyä jo ennen kuin niiden puuttuminen alkaa haitata asumista, Kolehmainen kuvaa kunnan tiedotteessa.

Keskeinen osa Kolehmaisen työtä on kertoa asiakkailleen avustuksista ja tuista, joita ikäihminen voi saada jatkaakseen asumista omassa kodissaan. Häneltä saa myös yhteystietoja avustusten jakajatahoille ja tukea avun hakemiseen.

– Esimerkiksi Tuusulankin alueella toimiva Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä eli Keusote auttaa lakisääteisissä asunnon muutostöissä, jotka ovat välttämättömiä asukkaan terveydentilan muutosten takia. Myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus eli ARA myöntää avustuksia asuntojen korjaamiseen ja päivittämiseen ikäihmisten tarpeisiin sopiviksi. Tällaisista mahdollisuuksista yritän kertoa kuntalaisille. Voin myös auttaa ihan konkreettisesti avustushakemusten täyttämisessä, Kolehmainen kertoo.

Ikääntyessä ja terveydentilan muuttuessa tulee vastaan asioita, joista ei aina tiedä, kenen puoleen olisi paras kääntyä.

Kolehmaisen puoleen voi kuitenkin kääntyä niinkin arkisissa asioissa kuin WC-istuimen vaihtamisessa korkeammaksi, tukikahvan asentamisessa suihkutilaan, porrashissin rakentamisessa tai kylpyhuoneen oviaukon laajentamisessa rollaattorilla kuljettavaksi.

Kolehmainen osaa neuvoa, mistä apua voi saada. Hän kertoo, että avuntarpeen peruste vaikuttaa siihen, minkä tahon puoleen kulloinkin on parasta kääntyä.

– Yleisesti edellytyksenä avun saamiselle ovat heikentynyt toimintakyky tai avustuskohtaisesti määriteltävä vähimmäisikä.

Tiedotteessa muistutetaan, että asumisneuvojalta saa apua ja neuvoja asumismuodosta riippumatta. Hän myös palvelee niin yksittäisiä kuntalaisia kuin esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä tai taloyhtiöiden hallituksia.

– Yhtä lailla vuokralla kuin omistusasunnossa asuvat voivat ottaa yhteyttä. Sama pätee sen suhteen, onko asunto kerros-, rivi- vai omakotitalossa. Kaikkia autetaan.

– Ja vaikka Elinan työpanos suunnataan ikääntyneiden kuntalaisten asumisneuvontaan, mitään tarkkaa ikärajaa yhteyden ottamiseksi ei ole. Vaikka et siis olisikaan täyttänyt 65 vuotta, voit kysyä neuvoa, jos koet esimerkiksi liikuntakykysi heikkenemisen vaikuttavan jatkossa pärjäämiseesi omassa kodissasi, tiedotteessa kerrotaan.

Kunta uskoo, että tarvetta seniorien asumisneuvonnalle on, sillä koko Suomea koetteleva väestörakenteen painottuminen yhä vanhempiin kansalaisiin koskettaa Tuusulaakin.

Kunnan oman väestöennusteen mukaan vuonna 2044 Tuusulassa asuu noin 12 000 vähintään 65-vuotiasta.

Toistaiseksi ikääntyneiden asumisneuvontaa on päätetty tarjota ainakin tämän vuoden loppuun.

– Tavoitteena on myös tuoda palvelua lähemmäs asukkaita esimerkiksi kirjastoissa ja Kellotuvalla järjestettävillä lähitapaamisilla.

Asumisneuvoja Elina Kolehmaisen tavoittaa puhelimitse numerosta 040 314 3068 ja sähköpostilla osoitteesta elina.kolehmainen@tuusula.fi. Palveluaika on maanantaista perjantaihin klo 9–15.

Lisäksi tavattavissa Hyrylän kirjasto neuvottelutila Einarissa tiistaisin 20.9., 4.10., 18.10., 1.11., 15.11. ja 29.11. klo 10–12, Jokelan kirjaston lukusalissa keskiviikkoisin 28.9., 12.10., 26.10., 9.11., 23.11. ja 7.12. klo 10–12 sekä Kellokosken Kellotuvan alakerrassa tiistaisin 27.9., 11.10., 25.10., 8.11., 22.11. klo 12-14 ja 29.11. klo 12.30–14.30.