Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kellokosken koulun eskarit keräsivät satoa omalta palstalta

Kellokosken koulun eskarilaiset ovat perustaneet oman viljelypalsta, jonka he saivat viime keväänä Tuusulan kunnalta.

Palstalla voi seurata vuodenkiertoa mullassa möyrien ruoan kasvattamista opetellen ja taimien kasvua seuraten. Ennen kuin päästiin kylvämään edellisvuoden eskarit kitkivät rikkaruohot viljelypalstalta.

Eskarin alkajaiseksi järjestettiin vanhempien ja lasten kanssa talkoot. Kasvimaan käytäville kärrättiin hiekkaa ja kunnostettiin pöytäryhmä ryhmätuokioita varten. Myös trimmerille löytyi käyttöä esteettisen yleiskuvan parantamiseksi.

Paikalliset puutarha-alan yrittäjät lahjoittivat moni- ja yksivuotisia taimia, siemeniä, multaa, lannoitteita, lavakauluksia, pensaita ja jopa puita.

– Olemme hyödyntäneet palstaa ja sen antimia ahkerasti opetuksessa. Lapset ovat kykyjensä mukaan saaneet tehdä pieniä työtehtäviä; kitkeä, kastella, kerätä ja maistella sadonkorjuutuotteita, kertoo Torpparin päiväkodin varhaiskasvatusopettaja Aila Luode-Laiho.

– Olemme laskeneet ja vertailleet esimerkiksi eriväristen porkkanoiden ominaisuuksia. Jokainen ryhmäläinen sai myös istuttaa oman tulppaanin tai helmililjan sipulin, joiden kasvua saamme sitten loppukeväästä seurata.

Palstalla on tullut vastaan iloisia yllätyksiä sammakoita, sisiliskoja, etanoita, leppäkerttuja ja hämähäkkejä.

– Olemme tutkineet yhdessä luonnonilmiöitä ja nauttineet kaikesta yhdessä tekemisestä. Toivomme, että tällainen toiminta luo pohjaa luontoyhteydelle ja kiinnostukselle toteuttaa kasvien kasvatusta omiin tarpeisiin joskus tulevaisuudessa, Luode-Laiho toteaa.

Kellokosken koulun lähettämässä tiedotteessa kerrotaan että ympäristökasvatus on Tuusulan kunnan varhaiskasvatus ja esiopetussuunnitelmassa tärkeällä sijalla. Kunnassa on laadittu ympäristökasvatussuunnitelma, jossa on konkreettisia toimintaideoita edistää lasten ympäristötietoutta ja vahvistaa luontosuhdetta. Tavoitteena tukea oppia kestävän kehityksen periaatteita jo pienestä pitäen.

Kellokosken koulun puutarhurieskarilaisten palstaviljelyä ovat tukeneet Tuusulan kunta, Järvenpään kukkatalo, Puutarhaset Järvenpää, Lassila & Tikanoja, Kellokosken K-Market, Walssi työ-ja toimintakeskus ja Torpparin päiväkodin vanhempainyhdistys