Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuolemaan johtanut puukotus ravintolan terassilla Klaukkalassa – teosta epäilty otettu kiinni yksityissunnosta

Nurmijärven Klaukkalassa tapahtui lauantaina 1. lokakuuta yöllä noin kello 3.50 vakava väkivallanteko.

Uhri sai tappelun yhteydessä teräaseella aiheutettuja vakavia vammoja ja menehtyi elvytysyrityksestä huolimatta, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan.

– Klaukkalassa sijaitsevan ravintolan terassilla tapahtuneelle väkivallanteolle oli useita silminnäkijöitä ja epäillyn henkilöllisyys saatiin selville pian teon jälkeen. Epäilty ja uhri olivat viettäneet iltaa samassa ravintolassa, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Epäilty tekijä tavoitettiin poliisin tiedotteen mukaan sunnuntaina Klaukkalassa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan.

– Jatkamme tapauksen tutkintaa muun muassa epäillyn kuulustelulla. Teon motiiville emme ole vielä saaneet vahvistusta. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo, Tyynelä jatkaa.

Puukotus tapahtui Iltalehden tietojen mukaan Ravintola Pihvimyllärin terassilla.

Klaukkalassa Peltohiirentiellä tapahtui puukotus myös viime joulukuussa. Puukotuksessa menehtyi yksi ihminen.