Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikon asunto | Kolmio järvenpääläisessä luhtitalossa lattialämmityksellä – "Talo on oikein hyvällä paikalla Kinnarin ytimessä"

Kiinteistövälittäjä muistuttaa olemaan tarkkana siitä, miten oman taloyhtiön asioita hoidetaan.

Järvenpäässä on myytävänä kolmio luhtitalosta. Asuntoa välittävän Kotimaan Kiinteistönvälitys LKV:n Jokke Härmä kertoo, että kyseessä on viisi vuotta sitten rakennettu hyväkuntoinen, kahden talon taloyhtiö.

–Talo on oikein hyvällä paikalla Kinnarin ytimessä. Ihan lähellä on pieni kauppakeskus, jossa on kaksi ravintolaa, yrityksiä ja päiväkoti. Noin 200 metrin päässä on lähin ruokakauppa.

Kaukolämmössä oleva taloyhtiö on Härmän mukaan hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin taloudellisesti.

Kodiksi halliosake Keravalta – "Rekka-autonkin saa tarvittaessa lähes oven eteen"

Taloyhtiön hallitus on ilmoittanut, ettei yhtiöllä ole seuraavan viiden vuoden aikana normaalin vuosittaisen kunnossapidon lisäksi sellaisia tarpeita yhtiön rakennusten ja kiinteistön kunnossapitoon, jotka vaikuttaisivat olennaisesti osakehuoneistojen käyttämiseen, yhtiövastikkeeseen tai muihin osakehuoneiston käytöstä aiheutuviin kustannuksiin.

Itse asuntokin on välittäjän mukaan hyvässä kunnossa ja hyvin varusteltu. Sisustus on kauttaaltaan vaalea. Lattiat ovat laminaattia.

Menkää hallitukseen ja olkaa mukana varmistamassa, että taloyhtiötä hoidetaan hyvin.

– Koko huoneistossa on vesikiertoinen lattialämmitys, lukuun ottamatta kylpyhuonetta, joka on varustettu sähkökäyttöisellä lattialämmityksellä.

Saunaa ei ole, mutta se ei ehkä tällä hetkellä ole kovinkaan iso miinus. Härmä arvelee, että juuri nyt osa ihmisistä pitää saunaa lähinnä varastona.

Uunituore yksiö odottaa ensimmäistä ottajaansa Tuusulassa – taloyhtiössä yhteiskäyttöauto ja pihasauna

– Näen tämän pienen perheen asuntona. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, joista toinen sopii hyvin myös vieras tai -työhuoneeksi.

Myös Härmä allekirjoittaa sen, minkä niin moni muukin välittäjä; nyt kauppaansa tekevät isommat asunnot, eli kolmiot ja sitä suuremmat perheasunnot. Neliöiden lisäksi korostuu hyvin vahvasti lämmitysmuoto.

– Maalämpökohteet on todella haluttuja, samoin vesi-ilmalämpökohteet. Takkakin pitäisi olla, ehkä jopa kaksi.

Yksiöiden kauppa junnaa paikallaan. Kun ne muutama vuosi sitten revittiin käsistä, niin nyt niiden kohdalla ei tapahdu juuri mitään.

– Etenkin velalla sijoitusasuntoja ostavat ovat kadonneet kokonaan.

Tätä asuntoa ei osta perusperhe – Järvenpäässä myynnissä asunto omalla elokuvateatterilla

Yhden viestin Härmä haluaa lähettää kaikille asunnon omistaville tai asunnon ostoa harkitseville. Hän on havainnut, että moni asunto-osakkeen omistava suhtautuu varsin suurpiirteisesti tämän suurimman omaisuutensa hoitoon.

– Menkää hallitukseen ja olkaa mukana varmistamassa, että taloyhtiötä hoidetaan hyvin. Tiedän tapauksia, joissa iäkkäämpien tai pienten taloyhtiöiden pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisiin suurempiin remontteihin on herätty liian myöhään tai on oltu tekemättä niitä liian kauan. Näissä tapauksissa pankit ovat suhtautuneet erittäin nihkeästi lainahakemuksiin ja jopa hylänneet niitä.