Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kävimme täällä | Kellokoskelainen kahvila haluaa tarjota kodikkaan tunnelman ja pullan tuoksua

Kinuskillan lounaan kruunu on salaattipöytä ja suosituin makea leivonnainen on vuodesta toiseen kinuskikakku. Uutta kehitellään jatkuvasti.

Kello lähentelee kolmea, joka on Kinuskillassa keskiviikkoisin sulkemisaika. Pöydissä istuu vielä asiakkaita. Joku nauttii rauhassa lounaan jälkeistä kahvia, toinen mutustelee mehevän näköistä kakkupalaa.

Kinuskillan ovat viimeiset neljä vuotta omistaneet Katja ja Jake Kiiskinen. Lounaskahvilayrittäjiä heistä tuli hieman yllättäen, vaikka haaveena se oli ollut jo pitkään.

– Olin itse täällä töissä, kun entinen yrittäjä päätti luopua kahvilasta ja ehdotti meille yrityksen jatkamista. Se tuli vähän puskista, mutta lähdimme mielellämme jatkamaan Kinuskillan tarinaa, Katja kertoo.

Sitten tuli puskista toinenkin asia, nimittäin pandemia. Vuoden yrittäjinä toimineet Kiiskiset löysivät itsensä haastavasta tilanteesta. Onneksi kahvilayrittäjänä toimimisen perusasiat oli sisäistetty vuoden aikana, joten pandemian iskiessä pariskunta saattoi keskittyä rakentamaan selviytymisen keinot.  

– Selvisimme lopulta koronasta hyvin, ja pandemiasta huolimatta olemme pystyneet jatkamaan liiketoimintaa normaalisti. Se on vaatinut valtavasti töitä ja sitä, että olemme olleet jatkuvasti itse paikan päällä tekemässä. 

Kinuskillassa panostetaan lounaaseen, johon lähes kaikki tehdään itse.

– Haluamme välttää puolivalmisteiden käyttöä. Useissa paikoissa salaatti on melko suppea ja lämpimiä ruokia on enemmän. Meillä se on toisinpäin. Meillä on yksi tai joskus kaksi lämmintä ruokaa ja erittäin monipuolinen ja runsas salaattipöytä. Koska teemme kaiken itse, tulos on tasalaatuista, ja sitä asiakkaat kiittelevät, Jake Kiiskinen sanoo.

Katja arvelee, että myös miljöö houkuttaa.

– Tämä on kokonaisvaltainen elämys, johon kuuluu kodikas tunnelma ja pullan tuoksu.

Myös Kinuskillan cateringillä on koko ajan enemmän kysyntää.

– Olemme päässeet tekemään viime vuosien aikana paljon muun muassa hääcateringia ympäri Uuttamaata, ja palaute on ollut positiivista.

Kesä on ehdotonta sesonkiaikaa. Toukokuusta elokuuhun paikalle tullaan kauempaankin. Silloin leipomon puolella vispataan ja vatkataan hiki hatussa. Makeista leivonnaisista kahvilassa ykköstuote on Kinuskillan kinuskikakku, jota on myyty kahvilan perustamisesta lähtien. Sen suosiolle ei näy loppua.

– Kesällä ei tarvitse pelätä, että mitään jää kaappiin, pariskunta naurahtaa.

Paikoilleen ei jämähdetä. Yrittäjät miettivät uutta koko ajan. Suunnitelmissa on tuoda irtomyyntiin itse tehtyä leipää muutamana päivänä viikossa ja ehkä burgerin kylkeen vaikkapa pienpanimon olutta.

– Anniskeluoikeudet ovat tavoitteena, ja toivottavasti brunssin yhteydessä kuohuviini on jossakin vaiheessa yksi vaihtoehto.

Sarjassa esitellään keskiuusmaalaisia paikkoja ja käyntikohteita. Voit ehdottaa toimitukselle piipahtamisen arvoisia paikkoja sähköpostilla osoitteeseen: vu.toimitus@media.fi.