Keski-Uudenmaan SDP:n valtuustoryhmä haluaa irtaantua hyvinvointialuejohtajan valinnasta tehdyistä valituksista, kertoo Keski-Uudenmaan SDP verkkosivuillaan julkaisemassa tiedotteessa.
Valitus on yksittäisten henkilöiden tekemä eikä sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä ole sen takana, puolue tiedottaa.
Valtuustoryhmä toivottaa tiedotteessa uuden hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulaisen tervetulleeksi Keski-Uudellemaalle töihin.
Keski-Uusimaa uutisoi aiemmin viikolla, että tulevan hyvinvointialuejohtaja Komulaisen valinnasta on tehty kaksi valitusta hallinto-oikeuteen.
Toisen valituksen takana on hyvinvointialueen hallituksen jäsen nurmijärveläinen Sirkka Rousu (sd.) ja toisen anestesiologi Harri Tohmo, jonka kumppani on aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja hyvinkääläinen Irma Pahlman (sd.)
Molemmat valittajat vaativat, että johtajavalinta tulee kumota ja palauttaa uudelleen valmisteltavaksi ja päätettäväksi.
Keski-Uusimaa uutisoi myös, että valitusten takia Komulainen pääsee aloittamaan tehtävässään muutamaa päivää aiottua myöhemmin.
– Siinä tapahtuu nimikemuutos, joka viivästyttää aloitusta, Komulainen kertoi.
Nimikkeen muutos vt. hyvinvointialueen johtajaksi pitää hyväksyttää aluehallituksessa.
Keski-Uudenmaan SDP:n valtuustoryhmä kirjoittaa tiedotteessaan, että demarit kunnioittavat jokaisen hyvinvointialueen asukkaan oikeuksia ottaa kantaa päätöksiin.
Valtuustoryhmä ilmoittaa haluavansa edistää rakentavaa yhteistyötä hyvinvointialuesiirtymän lähestyessä.