Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yrittäjät tyytyväisiä Keuken neuvontaan – lähes kaikki Keuken asiakkaat kertoivat saaneensa apua juuri niihin asioihin, joihin hakikin

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy tiedottaa, että kaksi kolmesta asiakkaasta kertoo, että oman yrityksen hanke on toteutunut nopeammin Keukesta saadun neuvonnan avulla. Lähes kaikki (97%) Keuken asiakkaat kertoivat saaneensa apua juuri niihin asioihin, joihin hakikin. Tiedotteen mukaan Keukelta saatu neuvonta on vahvistanut yrittäjän omia suunnitelmia ja suurin osa on kokenut saaneensa apua enemmän kuin osasi odottaa.

Asia tulee esille Keuken vuoden 2022 asiakastyytyväisyyskyselystä. Siihen vastasi 148 yrittäjää tai yrityksen edustajaa, jotka ovat olleet Keuken asiakkaana kuluneen vuoden aikana.

– On ilahduttavaa todeta, että yritysten kehittämishankkeet toteutuvat nopeammin Keukelta saadun neuvonnan ja sparrauksen avulla. Vaikutusten kannalta tulos on koko kyselyn merkittävimpiä, sillä juuri onnistuneiden kehittämishankkeiden avulla yritykset kasvavat, vahvistuvat ja kansainvälistyvät, kertoo Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen tiedotteessa.

Kyselyssä Keuken palvelujen suositteluprosentti on 98. Myös Keuken asiantuntijoiden asiantuntevuus, ripeys ja palveluhalukkuus saivat kaikki kouluarvosana-asteikolla reilusti yli yhdeksän keskiarvon.

Asiakastyytyväisyyskyselyssä kysyttiin myös mihin asioihin vastaajat olivat hakeneet Keukesta neuvoa. Eniten eli 44 prosenttia vastanneista haki neuvontaa liiketoiminnan arviointiin ja strategian tekemiseen.

– Tämä on hyvä luku, sillä se kertoo, että liiketoimintaa ei pyöritetä vuosikausia samalla vanhalla mallilla. Yrittäjät ymmärtävät, että toimintaympäristön muuttuessa, on muututtava mukana. Strategian tekeminen auttaa myös varautumaan erilaisiin toimintaympäristö häiriöihin ja kriiseihin, Elina Pekkarinen toteaa.

Omistajanvaihdosasioissa oli selvää kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vastanneista 14 prosenttia kertoi hakeneensa apua yrityskaupan tai omistajanvaihdoksen suunnitteluun. Vuotta aikaisemmin luku oli seitsemän prosenttia.

– Omistajanvaihdosten ajankohtaisuudesta ja tärkeydestä on viestitty nyt vuosikausia. Yrittäjiä eläköityy suuria määriä kiihtyvällä tahdilla ja näille yrityksille olisi tärkeää löytää jatkajat. Olemassa olevilla yrityksillä on kuitenkin aina valmis asiakaskunta ja paikka markkinassa, eikä niitä kannata hukata.