Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Auto suistui keskikaistalle katolleen Järvenpäässä Lahdenväylällä

Auto suisui keskikaistalle ja lensi katolleen Järvenpäässä Lahdenväylällä sunnuntaina hieman kello neljän jälkeen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.

Onnettomuus tapahtui Järvenpään eteläisen liittymän kohdalla Helsinkiin päin menevien kaistalla.

Pelastuslaitoksen mukaan autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia, ja kuljettaja selvisi pahemmitta vammoitta.

– Kuljettaja vietiin ambulanssilla tarkastukseen, paloesimies Jarkko Yrjölä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo.

Syytä onnettomuudelle ei tiedetä.

Pelastuslaitos sulki toisen kaistan, ja onnettomuus haittaisi liikennettä paikalla vajaan tunnin verran.