Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Järvenpää haastaa aikuiset pitämään huolta nuorista – "Nyt on aika puuttua asioihin uudella tavalla"

Järvenpää haastaa kaikki aikuiset pitämään huolta kaupungin nuorista ja puuttumaan tilanteisiin, joita kansalaiset näkevät ympärillään.

Tämä oli iltakouluun osallistuneiden asiantuntijoiden ja osallistujien yhteinen viesti, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Iltakoulussa olivat mukana opetus- ja kasvatuslautakunta, hyvinvointilautakunta, kaupunkikehityslautakunta ja kaupunginhallitus.

Sen jälkeen huoltajille järjestettiin vielä Pidä pääsi -ilta.

Osallistujat viestittivät, että nyt on aika puuttua asioihin uudella tavalla yhdessä.

Suomessa puhutaan tällä hetkellä laajalti lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisestä ja muusta oireilusta. Niin myös Järvenpäässä. Korona-aika on jättänyt jälkensä lapsiin ja perheisiin, iltakoulussa todettiin.

Luottamushenkilöiden iltakoulussa kuultiin ajankohtaista tietoa Järvenpään nuorten nykytilanteesta.

– Suurimmalla osalla lapsistamme ja nuoristamme menee edelleen hyvin, opetusjohtaja Arja Korhonen muistutti.

– Osalla on pahojakin ongelmia ja heitä meidän pitää auttaa. Erityistä huomioita täytyy kiinnittää heihin, jotka oireilevat vasta lievästi, mutta ovat vaarassa ajautua vakavampiin ongelmiin.

Osallistujat saivat kuulla, että kouluissa nähdään entistä enemmän täysin arvaamatonta käytöstä luokissa ja joudutaan selvittelemään välituntien tapahtumia.

Lasten ja nuorten käytöshäiriöt näkyvät paitsi koulujen arjessa, mutta myös vapaa-ajalla.

Järvenpäähän on muodostunut alueellisia porukoita, joissa on syksyn aikana nähty kärjistyneitä tilanteita, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Kaupungin palvelut tekevät aktiivista työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä eteen, mutta Järvenpää huomauttaa, että kodeilla on yhä se kaikkein tärkein rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin takaajana.

Opetusjohtaja toivookin, että huoltajat ja kaikki muutkin nuorten lähellä olevat aikuiset jaksavat olla kiinnostuneita nuortensa asioista ja kysellä heiltä aktiivisesti kuulumisia.

Illan aikana muistutettiin, että levoton käytös purkautuu entistä useammin myös paikkojen sotkemiseksi ja muuksi ilkivallaksi.

Kiinteistömestari Tero Passi Mestaritoiminta Oy:stä esitteli iltakoulussa kuvia tuoreista ilkivallan jäljistä, joita näkyy jatkuvasti ihan uusissakin kaupungin kiinteistöissä.

Ilkivallan jälkien siivoamisen ja korjaamisen maksavat järvenpääläiset veroissaan, jos ei tekijöitä saada korvausvastuuseen, kuten usein käy.

– Kustannusvaikutus on vuositasolla suuri, Passi totesi.

Iltakoulussa oli paikalla myös vanhempi konstaapeli Markus Schlosser Itä-Uudenmaan poliisista.

Hän kertoi, että vaikka nuorten oireilu näkyy Järvenpäässäkin myös poliisin silmiin, ei kaupunki erotu negatiivisella tavalla muista alueen kunnista.

– Tilanne ei vielä ole paha, mutta emme tiedä, mitä tapahtuu, jos asioihin ei nyt tartuta, hän sanoi.

– Herättävää oli joskus kuulla nuoren toteavan, että on se kumma, että kyttä on ensimmäinen, joka kysyy, miten menee.