Kouluissa ja oppilaitoksissa sähkökatkoihin on varauduttu, ja opetusta pystytään antamaan myös tilanteissa, joissa sähköä ei olisi saatavilla, kertoo Järvenpään kaupunki tiedotteessaan.
Opetus jatkuu siis normaalisti sähkökatkon aikana, kaupungin tiedotteessa ennakoidaan.
Järvenpään kaupungin opetuspalvelut ohjeistavat kuitenkin ennalta koululaisten ja opiskelijoiden huoltajia koulujen ja oppilaitosten varautumiskäytännöistä mahdollisten sähkökatkosten aikana.
Jos näyttää siltä, että sähkökatkoja on tulossa enemmänkin, voi tulla tarpeelliseksi porrastaa kouluun tulemisen aikoja tai myöhentää koulupäivän aloitusta, kaupunki kirjoittaa tiedotteessaan.
Näistä asioista ilmoitetaan tarkemmin koulukohtaisesti Wilma-viesteillä. Kouluilta tulevaa viestintää kehotetaankin seuraamaan aktiivisesti.
Opetuspalvelut muistuttavat, että on tärkeää keskustella myös kotona sähkökatkosten mahdollisuudesta etukäteen ja suunnitella, miten toimitaan, jos lapsi on esimerkiksi lähdössä yksin kouluun.
Järvenpään kaupungin opetuspalvelujen mukaan kodeissa on hyvä keskustella jo etukäteen muun muassa siitä, mistä löytyy taskulamppu tai muu turvallinen valonlähde, voiko kouluun kulkea toisen kanssa yhtä matkaa, jos pimeässä kulkeminen pelottaa, ja onko ulkovaatteissa heijastin.