Etelän suuntaan matkalla ollut henkilöauto ajautui pientareelle Mäntsälässä Nelostiellä keskiviikkoaamuna puoli kahdeksan aikaan.
– Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut. Poliisi oli paikalla ennen meitä ja kuljettaja jäi odottamaan hinausautoa, kertoo päivystävä paloesimies Niko Karjalahti Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Ulosajo tapahtui noin viisi kilometriä etelään Mäntsälän keskustan liittymästä. Auto suistui oikealle puolelle tietä eli ulkoreunaan.
– Ajokeli oli huono, sillä ajorata oli täynnä märkää loskaa, Karjalahti kertoo.