Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kriisivuodet haastoivat yritykset Keski-Uudellamaalla – näitä neuvoja kaivataan nyt

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke neuvoi vuonna 2022 yhteensä lähes 2 100 asiakasta. Keuken asiakasmäärät ovat vakiintuneet viimeisten viiden vuoden aikana noin 2 000:een. Poikkeuksena on vuosi 2020, jolloin koronan aiheuttama kriisi aiheutti asiakasryntäyksen ja asiakasmäärä kokonaisuudessaan nousi lähelle 3 000:ta, kerrotaan Keuken tiedotteessa.

– Kriiseiltä ei vältytty viime vuonnakaan, mutta Ukrainan sota ja siitä aiheutuvat toimintaympäristön muutokset eivät ole aiheuttaneet yhtä suurta avuntarvetta yrityksissä, toteaa Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen Keuken tiedotteessa.

Kriisivuodet ovat kuitenkin haastaneet yrityksiä rankallakin kädellä. Yritysten on täytynyt uusiutua ja etsiä uusia tapoja tehdä tuotteita ja tuottaa palveluja.

– Keuken viime vuonna lanseeraama ja valtavan suosion saavuttanut Verkkokauppiasklubi on hyvä osoitus siitä, miten yritykset ja heidän palvelunsa ovat siirtyneet verkkoon. Asiakkaiden ostokäyttäytyminen muuttui koronan myötä ja digitaaliset palvelut ovat koko ajan halutumpia, Pekkarinen jatkaa.

– Tällä hetkellä yrittäjien ja yritysten haasteet kohdistuvat tuottavuuteen ja tehokkuuteen sekä osaajien löytämiseen. Ratkaistavana on kaksi hyvin erilaista ongelmaa eli toisaalla reilusti kasvavat kulut ja toisaalla työvoimapula.

Toimintaympäristön muutokset, kuten hintojen nousu, inflaatio, Ukrainan sota ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muutos näkyvät Keuken vuoden 2022 toiminnan tilastoissa lisääntyneenä talous- ja rahoitusneuvonnan lukuina.

Talousneuvonta ja rahoitusneuvonta olivat molemmat Keuken käytetyimpien palvelujen kärjessä. Niiden yläpuolella yksittäisistä palveluista oli vain perustamisneuvonta, mikä onkin tilastoissa joka vuosi ykkösenä.

– Näen nämä luvut pelkästään positiivisina. Yrittäjien ymmärrys talouden luvuilla johtamiseen kasvaa ja huolestuttaviin signaaleihin halutaan reagoida nopeasti. Rahoitusneuvonta puolestaan viestii kehittämissuunnitelmista ja investointihalukkuudesta. Teimmekin viime vuonna asiakkaillemme yli 200 rahoitushakemusta ja suunnittelimme investointeja lähes kahdeksan miljoonan euron edestä, Elina Pekkarinen kertoo.

Vuoden 2022 toiminnan tilastojen positiivinen yllättäjä on myös omistajanvaihdosneuvonta.

– Omistajanvaihdokset ovat vuosi vuodelta ajankohtaisempi aihe, kun valtava määrä yrittäjiä eläköityy. Olemme omalla viestinnällämme halunneet tuoda esille paitsi sujuvien omistajanvaihdosten ja toimivien yritysten jatkuvuuden merkitystä, niin myös omia puolueettomia ja maksuttomia neuvontapalveluitamme.

Keuke täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Seitsemän kunnan omistama kehittämisyhtiö saa asiakkailtaan erinomaista palautetta asiantuntevuudesta ja palveluhalukkuudesta.

Vuoden 2022 lopulla tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan yritysten hankkeet toteutuvat nopeammin Keukesta saadun neuvonnan avulla. Myös suositteluprosentti on huikea 98.

– Olemme saavuttaneet 25 vuodessa merkittävän aseman elinvoiman kasvattajana omalla toimialueellamme. Olen iloinen siitä, kuinka hyvin Keuke ja sen palvelut tunnetaan yrittäjien keskuudessa, sanoo Pekkarinen Keuken tiedotteessa.