Marko Härkönen muistaa vielä, miten kapusi haudan pohjalle ottamaan tarkat mitat. Nyt tottunut silmä tietää, milloin hauta on oikean kokoinen.
Kun Keravan hautausmaalla työskentelevä Marko Härkönen kertoo olevansa haudankaivaja, saa se yleensä aikaan hieman hämmentyneen hiljaisuuden.
Sen jälkeen alkaa kysely. Moni haluaa tietää tarkemmin, millaista on nykypäivän haudankaivajan työ. Haudankaivaja nimitystä ei tosin enää käytetä. Virallinen ammattinimike on erityisammattimies.
Härkönen on aloittanut työnsä tammikuisena keskiviikkoaamuna kello 7, kuten jokaisen arkiaamun ympäri vuoden.
Ensimmäisenä hän tekee hiekkakierroksen, jotta haudoille saapuvat pääsevät liikkumaan turvallisesti. Sen jälkeen on vuorossa lumityöt haudalta, joka tänään kaivetaan.
Talvella työ on haudankaivuun lisäksi melko pitkälle erilaista talven vaatimaa kunnossapitoa koko isolla hautausmaa-alueella.
Kesällä työ painottuu yhteistyöhön kausityöntekijöiden kanssa.
Kesävesien avaaminen tuo omat haasteensa. Talveksi tyhjätyt putket hajoavat aina jostakin kohtaa, ja niiden korjailuun osallistuminen on osa Härkösen työtä.
Joskus viereisen haudan arkku saattaa tulla näkyviin.
– Kesällä myös laitetaan muistolaatat uurnahaudoille. Niitä on talven aikana ehtinyt kertyä isot kasat, Härkönen kertoo.
Keskiviikko on melko yleinen haudankaivuupäivä. Hautoja kaivetaan tilanteesta riippuen muinakin päivinä.
Härkösen työväline on minikaivinkone, joka painaa noin 4000 kiloa.
– Tämä on erittäin näppärä tähän työhön. Isommalla ei voi hautojen luona oikein toimia.
Jo haudalle mennessä on mietittävä tarkkaan, miten päin koneen siihen ajaa. Turhia käännöksiä vältetään.
– Alueet on nurmetettu, ja kaivinkoneen kumitela-alustat tekevä kääntyessä rumaa jälkeä, hän muistuttaa.
Yhdellä kaivettavalla haudalla on leveyttä pääpuolella 90 ja jalkopäässä 70 senttiä sekä pituutta 220 senttiä. Syvyyttä on 150 sentistä 210 senttiin.
Tarvittaessa kaivetaan myös tätä isompia hautoja. Kymmenen vuoden kokemus on opettanut hahmottamaan koon silmämääräisesti. Härkönen muistaa vielä, miten hän alussa kapusi tikapuita pitkin haudan pohjalle mittaamaan, että hauta on taatusti oikean kokoinen.
Talvi ja routa tuovat haudankaivuuseen omat haasteensa. Routa pyritään aina ennalta sulattamaan siihen tarkoitetuilla arkkusulattimilla.
– Kerran sulattimet eivät olleet toimineet. Seuraavana päivän olivat hautajaiset, joten hieman siinä hiki hatussa sai kaivaa.
Yllätyksiä tulee kaivaessa ajoittain vastaan. Lähinnä ne ovat poikkeuksellisen isoja kiviä tai sähköjohtoja ja kesävesivesiputkia, joita ei ole erikseen merkitty karttoihin.
– Joskus viereisen haudan arkku saattaa tulla näkyviin. Näin käy, jos hauta on aikanaan kaivettu hieman sivuun. Silloin kaivettavaa hautaa siirretään tarvittava määrä, laitetaan tukitelineet ja peitetään reunat verhoilla.
Härkönen kiittelee työnsä monipuolisuutta. Myös ulkona työskentely on iso plussa. Ulkoa löytyy tiettyyn aikaan vuodesta myös se työn vähemmän miellyttävä puoli.
– Kun on kuraa ja loskaa, niin sitä on sitten joka paikassa, niin kengissä, vaatteissa kuin työkoneissa. Surua tässä työssä joutuu tietenkin myös kohtaamaan, mutta sitä on jo tottunut käsittelemään, Härkönen sanoo.
Sarjassa vieraillaan keskiuusmaalaisilla työpaikoilla.